Mnää ja Iiro kääresi sitt koki ruumi smärttinkkihi ja neulosi se lailes kii, ko me ens olim bann runssast vanha kättinkki jalkpäähän bainoks, ja stää tehdesän me ihmettlin, guis se Vilkk sendä o ykspäinen, go se mittä meillp puhumat ol käynn mais ostamas kolmanen gerra laakernahkase ittelles. Mutt stää em me lainkka ihmetell, ett hän anno ne parhamas saappas koki jalkka, sillett sanottakko Vilkust, mitä sanotangi, ni hyväluandone miäs hän om bohjaldas, parhamppi miähi mitä pruukata.
Ol juur lyätt kahdeksan glassi, ko me oll saannk kaikk valmiks koki hauttamist varte. Se osas oll sunnundapäev, nii ett meillk kaikill ol kaksingertane syy pann itten juhltamineihi. Flagu vedettim bualtankkoho ja se laudoist tehdy alustam bää, jong pääll ruumis makas, pantti reelingill. Toist päät kannativap pari miäs. Ko sitt ol veisatt:
Koskan kaikki päivän päätän
Ann mun autuast nukkua j.n.e.,
ni styyr siunas ruumi. Alustan doist päät kohotetti sitt nii, ett ruumis luiskatt merehe ja ko me viäl oll veisann: "Sun haltuus rakas isäni", ni ol hauttaus toimitett. Ja se tek kyll kaikes lyhykäisydesäs yht juhlalise vaikutukse meihin gaikkihin go ikänäs joku hauttaus maall. — Heikk maining keinuttel meijä laevatan. Lännes palo taevas ja laskuas tekevä auringo sätte loivap pitki merem bintta levijä, hohtavan diä meijä aloksestan daeva ranttaha saakk. Kaukanp pohjosten gulmall makas niingom bilve sein. Se ol Suame rand ko siäll häämött, syndymmaa rand, kon ei kokk enä koska saann nähd. Häne siälus ol vaeldannt toisillp, paremill maili ja häne ruumis me oll nyk kätkenns syvyksihi mere helmaha.
VII
Kokin gualem vaikutt se, ettei meijä miälen oll nii riuskas ko enne. Ei Vilkk enä hulluijas jahdannt tapas jälkke ja Iiro ol yht hissuksis ko hänen gilpkonnaski. Ja yhdes se pari ny lepohetkiäs viättiki. Semmost paremi ikävä ja ykstoikkost olo se ol eik se siit sunkka hauskemaks tull, ett vanhin matruus, Tyykilä Juhan Henrik ennustel yhtmitta semmost, ett "Rojohoppe" tällk kerrall viäl mäkke mene. Hän ol siin miäles sendähde, ett hän Flensburi rannas ol nähnk, kui rota juur enne meijä lähtijän oliva jättänn "Rojohoppe" ja kulkennp pisin giinnitystrossej maihi. Ja ko mek kaikk ymmärsi, ett semse merki ei tiäd hyvä, ni me ol ai vaa synkjäll miälellk, ko mes siink kryssäskli läpi Oolandi merem Bohjalahtehe. Aino miäs buuris, ko ei muuttann miäldäs eik tavoijas ol kapteen. Hän makas kajuutis ja litraskel kaikes hiljasudes.
Ko me oll Oolandi mere jättännt takapualellen, ni mes sai myättuuld ja nii erinomasen gaunist ilma, ettei meill oll olis semmost, muttko sinä päevänk, kon gokk haudatti. Ja nii mes sitt yks ehto rupesi lähenemä Rauma. Met tei jo pilkka Tyykilä Juhan Henriki ennustuksist ja hän meinas ittekki, ett näky ai ne vanha merki välist pettävängi. Mutt juur ko me rupesi näkemä Sandkarim bookin daevarannall, niin duul käänyski lounasse, ilm löi sakkjaks ja hetkem bääst meill ol täys myrsk ja rakkeit ja lund tul, nii ettei silmiäs tahtonns saad auk pidetyks. Tul pimiki samas ja ny ei meijä auttann enä yrittäkkä sisäll Rauma haminaha, muttkom bäätim byssy ulkon meres, siks ett päev jäll valknis. Met tei slaagej ja koitt hiljakses pääst pohjost kohde, ett meills sitt aamust olis oll hyvä tuul painttas sisäll Valkkikarin gautt. Kyll me uskost logasin diättäksen vähä, misä oltti, mutt olik sitt mahtann ruahtukk menn logihin, daikk olik "Rojohoppe" logis vika, muttko mes sydänyä aikant tei slaagi mait kohde, nin guulus läpi myrsky ja aalotten gohina vähä kamal kolaus. Se pan meijä aloksen valla värisemä ja me ymmärsi ett me oll mennk karill. Mutt silmäräpäykse aikka näytt viäl sendä niingo "Rojohoppe" olis luiskattanns se yli. Nii onnelisest ei kuitengan gäynnykkä. Keskkohdaldas se tartus lujast kiip pohjaha, mastot taitusivas samas poikk niingo ruagon gorre ja "Rojohoppe" kallistus pahast. Meillt tul kamal kiiru kaapat trossi ja köyde ja ko se ol teht, ni "Rojohoppe" nous taas pystöhö ja kiäpautt ymbärs kivell, nii ett se tul makkama föör päi aaloj, niingo se olis tahtonnk kerra viäl uhmat niit.
"Se o oikke 'Rojohoppe', käänd rind päi niit", puhel Vilkk, kon girves kädes tul mnuu viärem bakill. "Tämä on gamal paikk; Kalkke, mnää pelkkä, ett koko laev taittu poikk, ko se nii vanh ja käyrselkäne jo o. Ols snää tääll ja koit saadk kaikk muukkin dänn, mnää lähden gapteeni hakema."
Taas hän ol kadonnp pimeytte mnuu viärestän ja mnää käski joka miähen, go mnää sain gässihin, dullf föörihin go mnuu, niingo Vilkungi miälest etupual ny makas laajemald ja lujemim bohjas. Vähitelle me olingin gokkondunn baki suajaha gaikk muup paitt kapteen ja Vilkk.
— Oleks Vilkku nähn? — kysy Iiro kon dul viimesen.