— Käve händ; kuingasteten olis käynn?
— Mitäst snää siälls sitt tei?
— No, uutt lukusedeli tiätystengi hakemas. — Ja miälelläs se mnuull annettin, go mnää ny olen, diädättäk, koko mestar sisäld lukema. Kyll meijäm brovastiki viäl se saa nähd, ko mnuun dukkan vaa on gerjennk kasvama niim bali, ettän gehta menn hänen dyyijös. Uude lukusedeli mnää häneldäkki vaadi ja näytä hänell, ett ossa se Katavkari Efraim sendä muutakkin dehdk ko juad ja tapell.
— Vai oles snää arkkipispan dykönäkkin gäynn, ihmettel Maij. — Olik siällk kyll komja?
— Ol siäll. Huanekki oliva yht korkkjak ko vesikopi huane ja fiini ja puhdast huusholli muuton gaikim buali.
Ja sitt Efraim selitt meillk kaikk, mitä siäll arkkipispan dykön ol tapattunn ja näytt meills se raamatun, go hän ol saann. Ja montten gertta Vilkk sai lukki Maijalls sen girjotuksen, go siink kannes ol. Maij ihmettel ja me ihmettli. Oikken gattesse meijäm bakkas käymä Efraimi suur menestys. Ja Iiro sanos, ett kyll ny vaa Raumam bolisi ova vaaras, ko hän enskerrallk kaupunkki lähte, kosk vesikopi reis tomssen gunnjaha johta.
Mutt sillo Efraim sanos Iiroll: "Mnää luule, ett snää pääsek kunnjaha vähemättäkki. Ko, nääks, arkkipisp käsk tervettä snuu ja lähett snuullt tämä uuden destmendi. Ja sen ganttehen girjotetti ja jotta. Luestis ny, mitä siins seiso."
Ja Iiro luk: "Merimies Isak Hakkarille, Efraim Katavkarin ansiokkaalle opettajalle muistoksi. Edvard Bergenheim."
Ymmärtä se jokanen, go Iiron dunde, ming näköne Iiro ol, ko hän se ol lukenn. Hän gattel meit niingo jottan girko vaevassi ja maa madoj. Eng me viittinnykkän gauan gärssi hänen ylppelemistäs, muttko oti lakkin ja läksi ulos ja makasi, mnää ja Vilkk, niittlados se yässe.
Seoravanp päevän Iiro ol jo unhottan ylendymises ja kyll hän muutongim bian goerangureillas ja hurjall elämälläs turmel sen gunnjan, go hän arkkipispald ol osakses saann.