Semne ykspäine ja jumalatone miäs oikke se Linnalan gapteen ol ja korsteenej ei korjatt, muttko net tliivap päev päeväld vaa ai viheljäisemäks. Eik ollt takkeit, vaikk ne joku kaunis päev olsivap pudonnukki jongu niskaha ja tehn valla roineit, jos ei Iirot olis oll.
Iiro ol näättäk kerra seilej neulomas Linnalas ja sillo Linnala frou sano Iiroll: "Kuule, Iiro, snää kos ossa ihmisten gans puhell ja saa yht ja toist toime, eks snää sais stää meijä äijäm bäät käändymä siihe fiirihi, ett hän annais laitta nua meijän gorsteeni. Tiädäks, mnää häppen, go ne semses reedas ova ja saatta niitten dähde viäl joku vahingokin dapattu."
"No, stää em mnää ihmettel, ett te häppett", vastas Iiro, "mutt ei siin äijän gans puhelemine aut, toisellt tavallt tätä asja sortteerat täyty ja kyll mar se klaarata, klaarata händ. Jättäkkä se vaa mnuu halttuhun. Mutt älkkä odottakk, ett se asi huame valmis o. Jongum bäevä odottat täyty, ennengon gaikk valmiks saada."
Sillaill oikke Iiro sanos. Ei se poik silmäräpäystäkkä eppäl, ettei hän semsest toimest selkkeis. Ja se juur ihmelisind oliki, sillett ei koko Rauman gaupungis olis stää miäst, ko olis uskaldann ilma luppa mennp pitelemä Linnalan kapteenin gorsteenej. Linnalan gapteen ei oll näättäk vaa ykspäine ja häij, mutko hän ol lisseks vahvimppi miähi koko kulmakunnall ja käppi päällk käymä.
Mutt semse ei merkinn mittä Iiroll. Hänell ol järk apunas.
Sillaill oikke. — Ja yks aamu, ko Iiro tiäs, ett Linnalan gapteen läks Nihattulaha auksioonihi, ni häm bistä ittes istuma Orelli sillall. Istu siin ja poltta piippuas ja kattle pikku poikki, ko ongesivas särjej ja seivej siinp Pihlmanin guljus. No, ja ko hän siins sitt o istunnt tiima ja kukatiäs pariki, niin dlee yks maangylä miäs kävellen gaupunkkihi ja sano hyvä päevä Iiroll.
"Jumal' andakko", vastas Iiro, "mistäs snää olek kotosi?"
"Eorjoe Maadeld."
"Vai nii, vai Maadeld snää ole. Mitäst asja snuull o gaupunkkihi?"
"Olen dyä haus."