Mutt kyll siihe juttuhu siit fransklaisest skuunarbarkist suve mitas palatti mond kertta ja kon gaunist ilma ol, ni menttin gaiki sinnk kari ulknokkaha ja laahattin dragi paati hännäs ja koitettin gähjät ja koperoit merem bohi pitkills saitoill. Mutt turha toimitust se ol, ko siinp paikka ol kyll suuri kivej pari sylläm bääs, mutt niitte viäres kymmengund sylttä vett. Dragi ott ain giveihin gii ja saitoj ol paha hantteerat nii syväs vedes.
Eik Efraimills semsis olois muut hyätty tulls siit fransklaise lastist, ko ett hän sai jutells siit ja ajatellk, kui hyvä se romm olis, ko se sais kässihis.
Mutt kon guukaus ol kulunns siit ko ne viäras sinnk Katavkarihi olivat tull, ni Efraimill ol jo toinengi jutt pauhattavank, ko hän gaupungis käve kaloj myymäs, taikk ko verkoill olttin, daikk ko joku eksys Katavkarihin gattoman, guis siäll eletti. Ja se ol hiuka lystelisemä sorttine se jutt.
Asja lait ol näättäk nii, ett ko Moso handelsman ja Riikolan gapteen ja Lella Sampp tliivas sinnk Katavkarihi suveks asuma, ni heill ol jos jotaki sälä fölisäs. Ja kaikkjast hullumppa ol Efraimi miälest se, ett Moso handelsman ol laahannf fölisäs hirmutte suuren gori ja siink koris ol neli kana ja komjas kuko. Moso handelsman ol näättäk kovast nuuga ruakas kans. Montta lai stää pit olema ja tuarett ja hyvä ja eritottengin kanamuni pit hänell olema. "Ne ova hyvä ruakka ja ilma niit ei saa munatodiakkan doime", meinas Moso handelsman, niingon dosi ongi. Vaikk ei Efraim sendä oikke sama miäld ollk, ko hän ol tottunnk käyttämän geväsi hahga ja svarti ja prakutte muni, ko häne miäles semmost ruakka tek ja muin vuade aigoin hän ol ilma munaruakka. Mutt Moso handelsman ol tottunnt toissi reklemendeihi ja sendähde hän ol kanase ja kuko fölisäs ottann. Ja hyvi se herrasväki siäll luados rupes toimen dleema. Kuko kiljus kilppa kalakaijatte ja louvetten gans ja kana munesiva niingo hullu. Mutt viime yks niist kanasist hak ittelles semsem besäpaika, ett Moso handelsman ei löytänns stää, vaikk hän gui olis hakenn. Viime se jäi pois pitkiks aigoiks ja ko se sitt tul syämä, ni se kotkott ja ol kiukkune ja kaikist merkeist näys, ett se ol ruvenn hautoma. Ja kon dämnen doim ol valla vasto Moso handelsmanni meiningeit, ni hän nappas sen gii, liottel stää kylmäs vedes ja kiros ja haukus stää. Mutt ei siin mikkä auttann. Kana pit asjas pääll vaa. Ja kon golm viikko ol kulunn, ni hän ol saannt tyäs tehty ja munist olivat tullp poja. Mutt siunakko sendä, mimmost sekalaist seorkuntta nep poja oliva. Asja lait ol näättäk nii, ett vaikk ei Moso handelsman oll löytänns stää kanambessä, ni Riikolan gapteen ja Lella Sampp tiäsivä, misä se ol ja nämä julmetu olivap pistännk kana all pari svarti muna ja — mikä kamalimppa ol — pari hyyppemengi muna kanamunatte joukko. Kana ol vallam bäästäs seonnk, ko yks osa hänem bojistas koht pist ittes merehe ja uisiva ja sukeldliva siäll, yks osa kulk emäs hännäs, niingon ganamboikattem bitäkin dekemä, ja kaks istus pesäs ja ain gon gana tul liki, ni ne avovas suus, nii ett se ol niingo viide leivä uun ja kana kaadus hännälles, ko häm belkäs vissingi, ett ne niälevä häne hööhmines päevines. Eik oll ihme, ett kana niit tarhpöllöm boikki pelkäs. Niit pelkäsivä ihmsekki ja Katavkarin goer, ko muuto ol vähä kiukkusesorttine elukk, pist händäs takakondettes väli ja läks ulvote mettä eik tull kottis syämängä ennengo vast voorkaudem bääst ja sillongi vallan gyyrysilläs ja pelgo hallus.
No ymmärtä se, ett Moso handelsman ol kiukkunen, go hän dämsen garja isänäks ol joutunn. Ja ko sitt viäl jongu ajam bääst koko Rauma ymbrystäs tiädetti, mimssi kanamboikki hän gasvatta, ni ei ol lainkka ihme, ett häm bäätt kosta Riikolan gapteenill ja Lella Sambull. Sillett kyll hän goht ymmärs, kukk hänest jekku olivat tehn.
Mutt Moso handelsman ol viisas miäs, eik häm bitännt turha kiirutt saadakses velkas kuittessen gapteenill ja Sambull. Ei maakan go hissuksis ja perimbohjasest hän gostoas valmist. Ens hän sous Saukom Betterin dyä ja lainas häneld semse vanha-aikkasem, blattingillp päälystetyn gannu savikruusi ja pist se likkoho yhte lahtehen, go ol pohjaldas nii ruahone ja roskane, ett oikke yllytt stää katell. Ja ko hän guukaude ja vähä toistakki ol stää siällp pitänn ja käändänn ai joukko, ni se ol nii meriruahoill ja knäkingengill ja merisuutreill ja muillk kuatoillp peitett, ett olis luulls se sata vuatt merembohjas ollu. Ja sillo se ol häne miälestäs valmis. Hän doimitt sitt kaupungist kannun gaikkja huanomppa rommi, semmost ko makso 80 penni halstoopp ja kaas sen gruussihi. Sitt hän ott piirongiloodast Riikolan gapteenin gulttases simisettknapi ja kukkrostas penningapple juaksevald vuadeld ja pist nekkin gaikk siihen gruussihi. Sitt häm bam brundin gruusi suull ja kiärs ruastunnu rautlanga se ylitt. Ja ko sitt Riikolan gapteen ja Lella Sampp yks ehto siin Jaakom bäevä jälkken, go angerjaissiakki ruppe parhate saama, meniväp pitkäsiima laskema juur niillp paikoill, mihi se fransklaine ol mäkke menn, ni ei Moso handelsman mennf fölihi lainkka. Mutt tuskin gapteen ja Sampp olivas saanp pitkäsiimatas laskettu niim bali, ett het tliivak kari nokan doisellp pualell, ni Moso handelsman pist rommkruusis ja dragim baattihis ja läks hakeman gapteeni ja Sampu reivin gässihis. Eik hänen gauan dragat tarvinnukka, ennengo hän sai siit osa ylös, ja ensmäisen goukun, go hän gässis sai, hän giinitt oikke lujast siihem blattingverkkohon, gon gruusi ymbärs ol. Ja ko se ol teht, ni — läggoo — pitksiim kruuseines yli buurin daas ja Moso soutaman Gatavkarihi, nii ett vesi paatin geulas kohis. Hän naureskel ittekses oikke makkjast, ko hän siins sous ja hän ol kerjenns syämä ehtot ja pistämä ittes peito all maat, ennengo net toisek kottit tliiva.
Ko sitt seoravan aamun menttim bitkäsiima kokema, ni Moso handelsman ol ensmäine miäs paatis ja Efraimikin dul fölihin, gonei hänell mittä muutakkan doimitust rookann oll. Stää aljetti sitt kokema siit pääst, mihi se lopetett ol ja kaloj tul hyvi. Mutt ain gon dul joku kräks ylös, ko ol tarttunns siimahan daikk kon dul semnen givi, ko ol pantt siimam bainoks, ni Riikolan gapteen, gon gokemisen doimeis ol, sanos: "Jaaha, ja täsä tlee nys sitt se Moson gala, se o häne osas saalist." No, ko siins sitt ettippäi mentti, niin dul viime se rommkruusingin voor. Riikolan gapteen, kon duns, ett siäll joku paina kovaste mutt ei lainkka nytk, sanos jo aikka enne, ett nyt tlee sitt taas semne Moson gala. Mutt ko hän ja ne muu näkivä, mikä siäld oikkjasjas tul, ni he istusivap pitkä aikka suu auk ja silmäs seljälläs pääs, ennengon gapteen viime sai sanotuks: "Ei, poja, ei tämä olekka Moson gala."
"Oi nyt turkim bippur sendä", ihmettel Efraimiki, "mistäs tomnen gruus meijä reivihin dull o?"
"Mist se tull o", vastas siihen gapteen suu messingis. "Ymmärräk kaiketakki snää se, ett tämä o ny yks piän osa siit fransklaise lastist."
"Jaa, mutt niin gyll ongi", päätiväk kaikk muukki ja sitt kapteen sanos: "Ja ny hurrata miähe ja oikke lujast."