Ja sitt hurratti ja Moso kirkas lujemin gon gaikk muu. Eik kalasaalist enä sanott sanaka, vaikk ol saatt aika joukk ahvnerohjakkoit, neli viis nätti haukki ja kaks kaunist angerjaist. Eikä niist ny lukku pidett, muttko stää vaa ihmeteltti, ett heills semne onn ol, ett hes saivas stää vanha fransklaist rommi ison gruusilise.
Ja viimem bäätetti sitt, ettei stää kruussi avetakkan goht, muttkom bannan doimem biän galaas ja käsketä neli viis kaupungim barhait herroj, provast, pormestar, tohtor ja Patolan gapteen maistama stää tavara, ko he oliva merembohjast onginn. Siihe astikk säilytettin gruussi visust kapteenim biirongiloodas lukun dakan.
Vihdo viime lähen sitt se päev, ko ol määrätt stää kalaasimbitto varte. Kaikkette suureks ikäväks Moso handelsman edelisen ehtons sendä sanos, ett häneld mene koko kalaas hukkan, go hän on gäskett Vuatlaha häihi, eik taed niist jäädp pois. Ja pyhävaatteihi hän ittes pistiki ja läks viäl hämys soutaman gaupunkki kohde. Mutt siutt mennes häm boikkes Saukom Eetterin dyä ja sanos: "Mnuu pyydettin gäskemä snuu kalaassihi huame ehtost Katavkarihi". Ja Saukom Better kiitt kovast ja lupas menn.
Mutt Riikolan gapteen ja Sampp ja Katavkari väki olivas seoravan aamun jo aikasi liikkell. Kapteem bist ittes oikkem byhävaatteihi, mutt ko hänem bit panema simiseti rinnoilles ja kraivärkik kaulahas, ni ei hän löytännk kuldknapeijas mistä, vaikk hän olis kui niit hakenn. "Se Mosom bahus o vissi ne lainann", sanos hän viimen, go hän aikas ol turha hakenn. Ja Sampp ol sama miäld ja meinas: "Nii se kyll ongi — ilmangost se ol ni velikulla näköne, go se läks."
Ei siin nys sitt mikkä muu auttannk, kon gapteenin däydys oll arkkipäeväsis paedarustingeis, ko hän ranttaha men viärait odottama. Eik hänen gaua odottat tarvinnukka, ennengom bormestar ja tohtor ja Patolan gapteen tliiva. Riikolan gapteen tervett heit ja pyys kovaste antteks, ett hän ei oll oikkem byhätällis, ko se Moso raat men eilä ehtost häihi ja lainas omi lupines simisetin gnapi. Ja sama hän sanos provastillk, kon dul siins samas viherjäises paatisas mast pystös fööris mutt ilma seili niingo ainakki.
Kon gaikk viäras sitt näi olivak kokkondunnk Katavkarin duppaha ja pari kuppi kaffett ol juatt ja puhelt yhde eine ilmoist ja kalastuksest ja laevafrahdeist, niin dua Katavkari Maij todivehkes sisäll ja Riikolan gapteen otta piirongiloodast se rommkruusi, ni ruahosen ja roskasenk ko se ol merem bohjalt tull, ja pitä sitt piänem buhe ja selittä mingtähde nämäk kalaasip pidetä ja mimmost tavara heill on darjottavan.
No siinäköst sitt puhe rupes käymä ja siins sitt ihmetelttin gapteeni ja Sambu erinomast kalaonni, tehtin dodej ja ryypätti ja kradeerattin davara hyvys.
"Nii, em mnää händ ymmär", puhel pormestariki, "em mnää händ ymmär, ett tämä parema makust olis, kom boikattem buadist esimerkiks ostett romm — siäld mnää ai rommin osta — mutt joku toine maku täsä rommis kyll o."
"Toine maku kyll siin o", kiirutt Riikolan gapteen siihe sanoma, "toine maku oikke, mutt niin durkase fiin maku. Veli olis hyvä ja maistais vaa oikke nuugast. Täyty pittäs stää vähä aikka suusas, ennengo se niäle. Sillaills se erinomase hiäno maum barhate huamatte." Ja äijä maistliva ja pitivä vähä aikka todi suusas, ennengo he niäliväs se ja oliva juur niingon ganasek, ko ne juava. Ja päätökseks tul, ett fiini rommi se o, oikken durkase fiini.
Ja Riikolan gapteen hiäros kässiäs ja kerskail, ett hän o niim bali rommin gans klutann, ett ko hän sano, ett tämä o yläpuallk kaikkette rommette, ni se saa uskot todeks. Eik äijäs stää puhett vastam bannukka, muttko ussjama heist pistiväs stää liiveihis niingo gäe. Katavkari Efraim ei viittins stää todi piänis ryypyis nauttiakkan, gon gaas hurautt ain goko klasilise niäluhus, maiskuttel huulias ja ol onneline.