Pia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys myättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm belgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii ettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas bestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill ai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill. Styyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen ja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres panivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns Siperjahan, gon gottit tultti.
Ol näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk ilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas nelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon diädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene kaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt mitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.
— O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat, täyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava ja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen doimei.
— Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.
— Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.
— Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko menkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se engelsman siit tykkä.
Mitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.
Engelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill, ett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä natsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti akknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em met tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.
Jos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos hän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja ymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni hän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: "Joko mnää vedä flagu ja tervetä?" ni styyr sano kiukustunnun: "Flagu! Ved sinn jotta, mutt älä flagu!"
No, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett saanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks kaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask kolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.