— Kuulukost tämä kaikk nyt tähä asjaha — sanos tuamar vallan duskastunnun. Eik Röysk nyt taedais kaikes lyhykäisydes sanno, mitä siäll Alhombään gankkalt tapadus.
— Kyll vaa o niin, duamar hyvä, ett kaikk tämä mnuu miälestän guulu tähä asjaha ja jos em mnää saat tätä todistustan oikke alust saakk perustell, ni ei ols sanott, ettän muistan gaikk. Semne oikke o räkning, korkki laki ja oikkeus. Semne ai o räkning, semne.
— No, jatkakka nys sitt vaa.
— Juu, kyll mnää vaa jatka. Mutt misäst mnää jäll olinga. — — Nii näättäk, mnuum buutus peuklon ja kerra jällk, ko mnää anno se huilat ja oti ryypy ja käski Myllkoskengi ottap piänen droppri, ni hän sanos: "Koitastis panns se lekker rattattem bohjall jäll, ei taed enä truisku mittä ulos siäld." — — No, mnää pani lekkri rattattem bohjall ja totisestakko ei siäld enä mittän dull ulos. — Ei taedt tull vaikk vähä enemängi rönkkäis, ajattli mnää ja kallisti stää lekkri, kallisti ja kallisti ai enemä ja viime mnää käänsi se alassuute. Ja ihmelist sendä, ei siäld tulit tippaka ulos. — Se ol tyhi, tiädättäk — — Jaa-a kyll meild sillo stää väkevä ainett pali maaha men. — Mutt ny mnää saim beuklon glaariks jäll ja juur ko mnää siit ilotte, nin dämä Pränkk Sampp sautta meijän glameines ja ruppe koht haukkuma meit nii go rakkoer.
— Pahustaks siin hauku, nälki, sanos Juss, mutt ko ajs siutt.
Mutt ei Sampp ajanns siutten, gom bit asjas pääll.
— No kyll mes snuum bia jätä, sanos Myllkosk, löi heost selkkä ja ko me olin gulkenn virsta verra, ni ei Samppu kuulunn eik näkynn. Muttko meijän däydys hiljenttäs siin Alhombää ahtes, niin dämä pahus sai meijän gii jäll ja ajo meijä ettehen, nii ett hän gulk meijä edellän, go me Alhombään gankkallp pääsi.
— No, me ole nys sitt, jumalan giitos, vihdo viime Alhombään gankkall, sanos tuamar, kon dykkäs vissingi, ett Röysk perustel todistustas vähä liia nuugaste.
— Juur mnuu sanan, duamar hyvä! Me ole jumalan giitos vihdo viimengi sendä Alhombään gankkall, sanosi mnääki Myllkoski eik meill olk ko virst enä kotti, lisäsi mnää. Niingo, näättäk, ei siit olekkan go virst meijän gylähä, semnem bitk, vanha-aikkane virst — mnää meina. Mnää meina ai semmost, ko mnää virstoist puhele; em mnää hual eng tiäd yhtikä mittä näist uudeaikkasist ryssä virstoist taikk kilomeettreist taikk mikk he ovak, ko ny muudis ova — — —
— Nii, nii, mnää ymmärä, teili ol virst viäl kotti ja nyt te olitt
Alhombään gankkall ja mitäs nys sitt tapadus, se o juur pääasi.