— Kyll nek kuuluvas sendä. Tiäds se, ett juur se vedolyämne meijä äitti suututta ja sendähde snuull laki luetti.
— No, kaikki pitä kuulema. Mitä muar siit kiukuttle? Kyll mar häne sen diätämäm bidäis, ettei niit vedoj maksap pruukat. Ja es sunkka snääkä niim böhkö ol, ett snää maksa meina, mitäs hävenn ole.
— Em mnää hävenn ol. Kuingast semnen gysymyksehen dliis, ett mnää häveisi. Em maare, voittann mnää ole, ja se juur pahin ongi. Se niit vaevassi suututta. Ja sendähde se Fretukim buhettas takka aja. Älä enä usk, ett se poik pahuttas änkkä, muttko sendähde, ett hän häves vedo. Kyll hänell vaan dosi käsis o, hänell jos mnuulakki. — Em mnää muut san.
— Tiädäks, Vilkk, ny em mnää ol hullu harmamb, jos es snää selit lailles näit asjoit.
— Eks snää sitt oikken dott ol mittän guulls siit mnuu vedostan, kysys Vilkk jäll ja ko hän ol vähä aikka katell mnuu, ni hän dul mnuun dyyijön, ott mnuun graivärkeihin gii ja sanos: "Katost mnuu oikkem bäi silmi ja sant, tiädäks snää mittän, daikk eks snää olt tiätvännäs."
Ja ko mnää sitt oll hengen ja verem bannp pantiks, etten mnää tiätänn yhtikäm behu häne vedolyämsestäs, ni hän sanos: "Jaahah, sitt mnää selitängi snuullk koko jutun, go saa ens piippum balama." — Eik siink kaua viivytt ennengo häne nysäs ryähäs niingon gorsteen ja sitt hän algo: "Niingos tiädä ol endispäevä Alexandrimbäev ja Moso Ale ol jo aikka sitt käskenn mnuu Alexandrin-gousill. Mnää kiiti ja lupasin dull. No, endispäevä ehtopualls sitt mnää näe jäll Moso Ale ja hän sano: 'Muist nys sitt vaan dull ehtost mnuun dyän — tiädäks snää, mistän saisi se Hesu Jankken gässihin. Mnää olem bruukann muista händ ain dänä päevän eik yks klasi taikk pari hänellekkä sunkkam baha tekis?'"
— Kyll mar Hesu Jankke löydetä. Josei se olk koton, nin gyll mar siällt tiädetä misä se o. Jos snuu on giiru, niin gyll mnää pidä murhe siit, ett hän sana saa.
— Eikä mnuull ny olis aikka händ kaahistell ja kyll se sitt vaa hyvä o, jos snää otas se asjan doimittakses.
— Ota maare ja kylläs saa luattas siihe, ett se lailles toimitettun dlee, vastasi mnää ja sitt me erosi.
— Kodei mnuull muutakkan dyät oli, ni mnää läksingi oitis hakema Jankket. Mutt ei hän ollk koton ja ko mnää kysysi, misä hän ol, ni sanotti, ett hän ol mennk kirkkmaall hautta kaevama. Mnää läksi sitt sinn ja siäll oikke Jankke ol. Hän ol juur saann hauda valmiks, ko mnää sinnp pääsi ja seisoskel ny lappemes nojas haudam barttall ja ol tytyväise näköne.