Ny algo maistrill raskas vaelus. Moson gapteen osas onneks ollk koton, muttko maister ol esittänn asjas, nin gapteen sanos, ettei hän darvitt raakpuit lainkka. Kureillas hän sanos niit huutannu Lavilas ja ol hyvi ilone, ett maister, "ko o oppenn miäs ja tiättvästengin dunde puutavarattengi hinna" ol pelastann häne saamast nämä raakpuu. "Ne ova", sanos hän, "nii vahvoj puit, ett semssi tarvita raumlaisis laevois hyvi harvo." — Ja siihe se kaupp lopus. Yht huan onn maistrill ol Keijosen gapteenin dykön. Ei hängän darvinn raakpuit, muttko sanos, ett hänell on gaks oikke hyvä raakpuut myydäkki, jos maister tahdois niingo lisät tapulias. Jokela handelsmann ol kyll haluline ostama, jos maister suastuis odottama makso kuus kuukautt ja jos ei niis maistrim buis ol mittä vikka. "Niingo maister tiätä", sanos hän, "ni semsep puuk kaadeta mond kertta nii ruakottomast, ett ne meneväp poreillk, ko ne maahan dömättävä." Ja todistukseks hän gäsk maistrin gattoma yht raakpuut, ko ol maksann iso joukon doistsatta markka eik kelvann muuks kom boldinpuiks, ko siin ol pore, vaikk ei hän stää ostais huamann. "Sinn menivä mnuu rahan, niingo Monna suaho", lopett handelsmann, levitt kässiäs ja ol niin gärsväise näkönen, gon gaikk mailma murhe olsivap painann häne harttemias.
Surulisell miälell maister läks Jokela handelsmannin dykkö. Händ rupes jo väsyttämän goko jutt. Mutt sillo hän muist, ett häne naapris, Bajala handelsman gukatiäs tarvitte raakpuit. "Ole mnää oikken gahko" sanos hän ittekselles, "koden goht stää huamann. Jos joku raakpuit osta, ni se om Bajala handelsmann." Ja nii se oliki. Pajala handelsmann ol koht valmis kaupoihi; hän diäs puitte mitakkin, go hän ol kans meinannt tuli niit huutama, vaikk häne sitt ol täytynns sairastumisen dähde lahotta reisus. Häm buhel ensmäisest hetkest alkatte siit kaupast, niingo se olis ollp päätett asi ja maistri miälest eläm rupes jällt tunduma oikke suloseld. Häm bauhas raakpuist kaikkette niitten diädotte nojallk, ko hän ol saannt tähä astikk retkelläs, niingo hän olis oll vanh puutavaran gauppmiäs, puhel kui oksattomi ja suari ne oliva ja vakutt viimeseks, ett ne oliva varovaisest kaadetu, nii ettei niis olp piänindäkkäim borett
— Se mnää kyll usko, sanos Pajala handelsmann, — ei siit talost huano tavara ennengä olt tuli. Sendähde mnää ostangi ne, niingo sanott, ko vaa hinnoist sovita ja kyll mar me niist sovi. — Niin, guip palist ne maksava?
Maister meinas juur sanno, ett hän on dytyväinen, go hän saa mitä hän ittekki o maksann, mutt sillo häne lykkäsiki miälehes ett soveis mar täsä piäne voitongin gorjat ittelles kaikist vaevoist ja näyttäs samas sillp Pensastoll, ett hängin daita gaupoj tehd. Ja sill voitoll häm bidäis sitt piänep pidos seorhuanes, oikke hauska, ilosep pido. Maister hymätt, ko hän ajattel, kui hyvin dämä raakpuujutt nys sendä näky päättyväski ja hetke viäl tuumalttuas hän vastas Pajala handelsmannill: "Nii, veli hyvä, asja lait o semne, etten mnää tiäd viäl ittekkä valla nuuga, kuip pali mnää niist maksann ole, mutt mnää ajattle, ett mnää tlee hyvi omillen, jos mnää saa niist 190 markka kappleld."
— Se ei ol lainkkam bali semsist puist, sanos Pajala handelsmann. —
Tosa on gäsi ja kaupp on deht.
Maister oikke hämmästys, kodei se lainkka yrittännykkän dinkkama ja hän duumal jo itteksellees, ett olis mar häne sopinnp pyyttä enemängi. Mutt seoravas silmäräpäykseks hän jo häpes tätä ajatustas, ko hän muist, kui mond kertta hän ol kauppmiäste voitohimo moittinn. Hän oijens kätens Pajala handelsmannill, sanos samas hyväst ja läks.
Pälsy levjänäs ja kädes seljän dakan hän läks astuman gottippäi. Hän ol nii hyvällp pääll, ett hänen däydys oikke laula hyräytellk, ko hän siink kävel pisin gattu ja ko se posetiivisoittajaki osas tuli händ vasta, ni häm bist siutte mennesäs marka sen gouraha. Hän ol nii miälisäs, ett hän olis tahtonns syleillk koko mailma eik nii olle oll ihme eik mikkä, ett häm bysäs kuistillas silittleemä Mari vanha kattiakkin, go hän muuto vihas oikke sydämes pohjast. Ja kyll ymmärs vaa "Liisuki" antta arvo semsell hyvälemisellk, ko nii arvamatt tarjotti. Se kyyrist selkkätäs, pyhkeskel ittiäs maistrim bälsy fuari vasta ja kehräs silmäs sirrilläs. Mari osas tulls samas piham beräld ja ko hän näk maistri näi oudois toimeis, ni hän dul nii iloseks, ettei hän enä lainkka muistanns stää aamulist harmi, muttkon garas piham boiki maistrin dyyijö ja sanos: "Oi ny voi sendän, go maister läks ulos ilma suurust ja nyt tlee jo piam bualpäevä aikaki. Mutt mnää panen dosa paikka kaffepannum bääll, nii ett maister saa kupin gaffett edes. — O niin gaunis ilmaki, ett tämne vanh ikälopp, ko mnää olen, dunde ittes niingo nuareks jälle."
Maister nyäkäytt päätäs, kraape viäl hetke "Liisu" leua-alusta ja läks sitt kamarihis. Hän heitt pälsy yldäs, hak sikari suuhus, avo akkna ja istus se ääre nauttiman geväppäevän gauneutt. Ko hän siins sitt ol hetke istunn, ni hän näke tulliin dleevas kattu ylös ja ko se pääse häne akknas kohdall, ni hän sano: "No, no, tullar, mihist snuu niin giiru o?"
— Katost vaa, vasta tullar, — snää istu vallan gotont tämsenk kauninp päevänk, ko haukuttle saera ja rammakki ulkilmas liikkuma.
— Vai kotons snää mnuu luulek koko päevä istunnu. — En mar olekka.
Mnää ole oll liikkell enemän go snää tänäpä.