— Ooho, vai nii. No mitäst snää sitt olet toimittann?
— On däsä oll hiuka afäärej. Käve nääks myymäs ne raakpuun. Kyll mnää oikkjastas meinasim bittä ne viäl vähä aikkan, gosk puutavara hinna näkyvät tekevä nousemist, muttko mnää nykki jo sai niist oikke näti summa voitto, ni mnää myysin goko hökötykse.
— Vai nii, vai kauppmiäheks snääki lopuld ole ruvenn, vaikkas ai heijä voitohimoas ole moittinn. Mutt kuule, veli hyvä, siins snuun gaupasas o sittengin dullp piän glumm.
— Mikä klumm siint tuli olis?
— Semne vaa, ettei snuull ol mittä raakpuit myyd. Es snää eilä mittä raakpuit huutann, vaikk mnää äskelttäm bilam bäitem bani snuu siihe luuloho. Stää tlee nääks ai jotta lysti miälen, go o näin gaunist ilma ja ko on dämne merkkpäev sitt viäl. — Ei mar, hyväst ny jäll, mnuun däyty lähtik kotti.
Maister ol niingom buust pudonnk, ko hänell vähitelle selkes koko jutt. Ny vast hän muist, ett tänäpä ol ensmäinem bäev huhtkuut ja hän ymmärs, ett tullar ol tehn jekku hänell ja ett Pensast ja Moson gapteen ja Jokela ja Pajala handelsmann oliva osalissi siin juanes. Hän garas suutuksisas akknahan gattoma ett kerkkeisik hän viäl andaman giäru sillt tullrill, mutt ei stää enä näkynn. Kyll se poik ol luus korjann.
Maistri ilone miälala ol jäll haihtunn. Hän istus keinustoolihis ja pur oikke hammastas kiukust ko hän ajattel, kui net toise tämä jälkke naurava ja pilkkava händ. Muttko Mari hetkem bääst toi kaffett ja puhel ja pauhas nii, ettei maister suuvooro saann, ni maistrin giukk men hiljakselles ohitt ja hän nauro jo ittekkin goko jutull. Anda heijä hirvitell, ajattel hän, hyätty mnuulls sendän däst oll o enemän go he luulevakka. Ny mnää tiädän, gui mnää saa Mari hyvällp pääll, jos mnää vastedes satuisim biäne hairaduksen dekemä.
Ja siink kaffett juadesas ja Marim bauhates maister istus ja toevos vanhall viholiselles, Marin gatillp, pitkä ikkä.
Tasala Vilkk osta uude silkkhatu
Me oll Lyybekis, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro. Vilkk ol vähitelle maalises hyvydes pamppandunn niim bali, ett hän ol ostann oma alokse. Vanh se kyll ol eik se mikkä erinomane seilamanga oll ja kovas meres ei se noss aalotten gans ylös niingo oikke hyväluandone asti teke, muttkom bist ai nokkas aalotte sisäll. Iiro meinasikin, go Vilkk kysys, annetang aloksell uus nimi, ko se uude isänängi o saann, ett muuteta vaa nimi ja ruveta sanoma stää merisiaks, sill ett merisika se o, siit ei pääs mihinkkä. — No ymmärtä se, ettei Vilkk semsest puhest tykännk, ko hän muutongi ol nii ylppi aloksestas. Eik hän se eräm beräst enäm buhunns se nime muuttamisest muttko asti sai pittä vanha nimes "Emerensja" ja mnuu miälestän ei stää nimi vaev mikkä. Mnää sääkkrä, näättäk, ett Raumall o mond huanomppa astja, joill o viäl komeve nimi ja Saksa-reisuj niilläkkin dehdä, nii ett krahise vaa.