Nii händ, "Emerensjall" me nys sitt Lyybekis oli. Me oll losann ja saannp paarlastingi sisäll ja odoti jo kolmatt voorkautt otolist tuuld, ett olis pääst kottippäim bainama. Mutt kodei stää vaan guulunn, ni Vilkun gärsvälisys lopus ja hän rupes napisema vähitellen, go mes siink kaikin golme — Iiro ol föleis niingo ainakki — istusi Neebermanni frouvan drahtööris, join dodi, kattiin daeva merkej ja kuulustlin, go Neebermanni frouva flikk soitt meillp porttepiiut Se flikk ol näättäk huamann, ett ko Vilkk ol pahallp pääll, niim borttepiiu musiikk tek häne miäles hyväks jäll, niingon Daaveti harpu soittamine Sauli muina.
Mutt kon daeva merki vaa näytivä, etten mes sais hyvä tuuld viäl monem bäevän dakka, ni Vilkk käve ai kiukkusemaks vaa, vaikk Neebermanni froua flikk olis kuip pali pelivärkkiäs hakann ja yks kaks häm byhkäs pöydäld laattjaha semsen glasipurkin, gon ol täynnk kuldkaloj ja sanos, ettei hän viit kattot tomssi harmittavaise laiskoj kaloj. No, kyll se ymmärrätt, mimnen gohin siit tul. Neebermanni froua flikk rupes hameliäppeijäs bäijämä ja hyppäs toolills seisoma vedembaismust pakkoho. Frou itt suutus, nii ett mnää luuli, ett nys se vissin deke sen dyhmän dyä, ett se lendä Vilkum bääll. Mutt ei mar lendänns sendä, ko sai ittes hillitty viimettell hetkell ja rupes vaatima makso Vilkuld. Ja Vilkk maksoki 3 saksan daalri, niingo ämm vaade. Mnuun gäve oikke sydämellen, go mnää näi niim bali raha turha menevä, mutt Iiro ei kerjenns semssi fundeerama. Se poik karas niingon giss, ko on diku hänttähäs saann, pisi laattja puukko kädes, ott kuldkala yks toises perän gii, leikkas niild niskap poikk ja meinas, ett meijä nämä ovak, kosk me ne maksangi. Ja ko hän ol slahtis päättänn, ni hän hak paperimbalase, kääre kalak kaikk siihe ja pist nep plakkrihis. "Jaaha, poja, ny lähdetä", sanos Vilkk sitt, ko hän ol asjas saannk klaaratuks Neebermanni frouan gans ja mnää ajattli itteksen, ett nääks stää Vilkku, ko on dull nii ymmärtäväiseks, ett lähte buurihin, go hän huamatte, ett häne nyrkkis liiaks syhyvä mais. Mutt erhetysi mnää, sill ett ko mep pääsi ulos, ni ei Vilkk lainkka "Emerensjat" kohde ruvennk kurssi asettama muttko vallan doissippäi.
— Mihist nys sitt oikke mennä? — mnää sanosin, go mnää äkkäsi se, mutt ei Vilkk siihe vastann muut ko ett: "Huals snää siit ja tul mnuum beräsän." Iiro kävel suu levjänäs meijä viäresän, eik puhunn mittä. Se poik tiäs, ett ny o Vilkk sillp pääll, ettei tämä päev yhte lystihi lopukka. Ja sillaill oikke siink käveki. Vilkk vei meijä rauttiäasemalls se aukon dyyijö, mist poletej sai ja pyys kolmp poletti Hamburihi. Mnää koitin gyll heit estäs siit hullutuksest, mutt ei siin mikkä auttann. Hän makso kaikk poleti, vei meijä valuvaunuihi istuma ja yks kaks me jo liäruttli Hamburi kohde, nii ett yks suhin vaa ol.
— Mitä Jumal siunakko me Hamburis tee? — kysysi mnää, ko mes siin istusi.
— Meill o asja sinn, sanos Vilkk.
— Mitä asja sitt?
— Oi voi, ko snää kysele. Mutt sama se on, gyll snää sen diättäkki saa. Nääks, niingos tiädä, niin dua Iirom bahus turmel se mnuu silkkhattunn, go mnää saim berinttö isäldän ja ny mennä ostama mnuull uutt. Kyllmares se ymmärä, ett mnuulls silkkhatt ny olit täyty, ko mnää alokse redar ole.
— Stää em mnää kiäl lainkka, vastasi mnää siihe, — mutt kyll mar niit silkkhatuj Lyybekist olis saann.
— Olis kyll, sanos Vilkk, — mutt Hamburist ol se isävaina hattukin duatt ja Hamburist tuadan dämä mnuu uus hattunikki.
— Hamburist oikken, guingastetei — puhel Iiro ja ol miälisäs ja tuumal, ettei Lyybekist semmost hattu olis saannukka, ett se Vilkum bäähä sopinn olis.