— Tulkko vaa, ny ollangi lystreisull. Kuulestis Iiro, pistäst ittes istuma siihe loodaha.
— No, kosk kapteen gäske, nin däyty kai mnuu sen dehd, — ja ennengo mnää kerkesi händ estämä, niin dämä pahus jo istus loodas ja Vilkk pitä händ kainloist, nosta ylös ja laske taas alas ja jatka stää tekko niingauan gom biänikin gitkaus Iiro ald kuulus.
— Viäläk ne äändlevä? — kysys hän ai joukko Iirold ja niingauan, go Iiro sanos kuulevas jottam bihinä, ni Vilkk käytt händ nuijan. Mutt viime Iiro meinas, ett nyp pidäis tämän dyä olema valmis, nous ylös ja me läksim bois, ko Vilkk ens ol maksanns se lysti. Ja kapplen doistsata saksa markka se makso. Sitt me meni vaunuihi jälle ja Vilkk käsk Iiro sanno ett mennäis sinn, misä niit ulkmaa elävi o siälls semses suures tregoolis. Kyll kusk sem baika hyvin diäs ja meinas juur lyäd heost selkkähän, go Vilkk otta hänen kättes kii ja sano: "Mennä vaa mutt pysätäst vähä ens." Kusk pysätt ja Vilkk men viäl kerra siihe hattupuadihi ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks silkkhatt jällk kädes ja se häm bistkuskim bäähän, go hän ens ol heittännk kuski vanha lakirääsyn gadull.
— Kas nii, tämä ruppe näyttämä herraslaagaseld — meinas hän sitt ja sanos meill, ett istukka ny oikke rehvakkast poja, niingo redari ja kapteeni. Ja kyll Iiro vissim barast koitt. Siin se oijendel ittiäs vaunuis taappäi nojos, jala levjänäs, nokk pystös ja sikar toises suupiäles, nii ylppjä näkösen, ett oikke harmitt. Eik Vilkkuka sunkka mildä Nauku Maijam bojald näyttänn. Nii oikke mes sitt meni ja kyll hamburilaisillk kattomist ol, ko me heijä siuttes ajo.
No lopp tästäkki reisust tul ja mep pääsi siihen dregoolihin, go niit ulkmaalaissi elukoit ol. Ja lyst niit katto ol. Siäll ol semnen giraffiki, ko o niim bitkkaulane, ett Vilkk puhel Iirollk, ko hän se näk, ett ihmselläkin darvittis olit tomnen gaul, ni sitt joldan dunnuis, ko ryypym banis menemä semmost huilu pisi alas.
— Ja vissi, sanos Iiro, — mutt ajattlest, josas saisik kala ryypym bääll ja menis ruat kurkkuhus, ni se mar kapple aikkan grahnasis, ennengo se määräs päähäm bääsis. Ja sitt hes sovesivas se asja nii, ett kyll taivaline isä heills sendä on daitann antta juur jämt niim bali kurku mitta, ko het tarvittevakki.
Ja ol siäll vähä hirmuse iso elefanttiki, semne suur, neliskulmane eläv neljällk kondill ja händ kummassakkim bääs ruumist. Se ol vähä klookk. Eik oll hullumb semnengä elukk, ko ol saan luajald neli kontti, mutt käytt vaan dakamaissias.
Mutt kaikkjast hauskima olivas sendä ne apina ja marakati. Koht ko met tlii niitte häki ette, ni Iiro näytt yht ja huus: "Kattokast pojak, ko o juur jämt niingo Äimlä faar vaina siäll meill Raumall." Ja todestakki se elukk ol Äimlä faari-vaina näköne. Yhtläine lattuskaine nokk ja yhtläisep piänes silmä ja yhtläinen gellanem bartaki leua allk ko Äimlä faarill.
— Ei mutt oles snää klooku näkönen, gos ole jämt niingo Äimlä faar — sanos Vilkk ja nyäkkäs päätäs ja nosteskel silkkhattuas hamburilaisillk, ko olivak kokkondunn meijä ymbrillen, go meill nii lysti ol niist elukoist. Ja stää Äimlä faari näköst em me olis väsynnk kattlemast, jos ei siin yhtäkkin gaks oikke isso apinjunkkri olis ruvennt tapplema oikken dodem bääll. Stää ol viäl lysteve katellk, ko Äimlä faari, ni ett me unhoti häne hetkeks valla. Mutt kyll häm bit itt huale siit, ett händ muistetti. Ko me, näättäk, seiso siin ja kattle niit kaht ko hiistlivä, ni yhtäkkin guulu yks krahaus häki seinäs, Vilkk seiso paljam bäite ja kaikk ihmsep pyrskättävä naurama. Se Äimlä faari näköne ol näättäk tullp pisi häkin gatto Vilkku nii liki, ett se sai siäpatuks ittelles Vilkun gnalli ja sen gans mar se nyp peli pit. Se pan se joukkom bäähäs, joukko se ott sem bois päästäs taas ja noikkaskel juur niingo Vilkkuki. Mutt ei se stää knalli lainkka varotem bidell. Jo sillongo se ol häkim bualitte välist se vetännt tyyijös, ni se ol menn aika tavall lussuhu ja siäll häki sisälls se tek siihen doisengi lommo ja viime se pan se maaha ja istus sem bääll, mutt kimmatt vähä äkkim bois, ko hatt luhistus kokko.
Vilkk ol kiukkune ja huus polissiakki appu, mutt ei nes sakslaisek ko naurova hänell vaa.