Lutt osas ollp pihallk, kon Gyär kottit tul ja ko hängi ymmärs, ett Kyär ny ol tehn hyvän gaupa, ni hän sanos: "Ming mataljärkise vaevase snää ny oles saannk kynssis ja kekuloinnp pahambäeväsest; oles snää sendä oikke aika prakkfaar." Ja Kyär park sai siin viäl mond muutakki uutt nimi eik yhtikä oikken gaunist. Mutt ei hän diättos pistänn.
Koko sen dalven Gyär ajo kupiikki, tjäänas hyvä raha eik löytänn mittä vikka heosesas, ei, vaikk hän olis kui hakenn.
Kyll mar se mahta oll aitur ja paha kiit tleema, ajattel hän viime ittekselles ja rupes harttast kevä ja suvi odottama, ett hän olis saann niist asjoist selgo. Mutt ko suvi tul, ni hän näk, ettei häne rautikkos oll lainkka aitur ja ko leiväm balase ott kätes, ni se tul händ oikkjanas ihmist kohde ja anno pannp päittmep päähäs.
Niihi saakk ei Kyär oll uskaldannk kehuskel stää rautikkoas Hemblä faarin guulle, mutt kyll hän ny rupes siihen doimehe ja kyll hän sen gonstin dais. Ollek koska mailmas mittä heost niin gehutt, ko stää rautikko. Ja niingaua häm bit asjas pääll, ett Hemblä faar viimen dul paki parastas stää rautikko syynämä.
Vähä nuugaste se äij se luandkapplen dutkes, mutt ei löytänn vaa mittä vikka. Ko hän sitt ol sen doimitukse lopettann, ni hän sanos: "Kyll mar tämä pruur yli aida mene, vaikk korkkeveki edes olis."
— Mene kyll, jos pakoteta, mutt ei omi luvi, vastas Kyär suu messingis.
— Vai o semne, mutt köyde ja värki ja tusinottaisi miähi kaiketakki stää piirittämän darvita, ennengo se laitmeld kiis saada.
— Ei maaren, gon dlee niingo hull, ko nimes kuule.
— No, mutt sitt se om belkur, sanos äij sillon, graappas plakkristas kakspiippusen bufärti ja ammus präjäytt molemak kuti juur rautiko noka edes.
— Tommossi, sanos Pako, kon gatto hyppäs, tuumal Kyär ja nauro, ko rautikk seisos niingo olis sotakoulu läpitt käynn.