— Ei se olekka mikkä säijär, ko oikke Londoonar ja patentt leever, vahvah hoppjaisek kuares siin ova ja sisikund semne, ettei semmost joka paikas tehdäkkä, vastas Kyär ja vet kellos plakkrist. Ja kyll stää kello vaa näyttäk kelpaski.
Iso aikka siins sitt puheltti ja tinkatti, mutt kaupp siit viimengi vaan dul. Kyär anno kellos ja sai komjan dröpphändäse musta. Suitteit ei hän saanns siink kaupas, nii ett hänen däydys stää tukast kottit talutta. Kyll hän siin reisus yhdengin gerran guras kiärittel, mutt kotti hän varsas toi ja pist sen dallihi.
Hän ol hyvim bäevi miälisäs siit uudest kaupastas eik olit tiätvännäs, ko Lutt möyhäs stää, ett hän hyvän gello ol hukann. Eikän diättös pistännk, ko istus sängylaedall ja soitt fiooli. Ko hän siins sitt ol hetke aikka soittann, nin dlee Hemblä faar heill ja sano: "Mnää kuulin gopina tallis ja ko mnää ymmärsi, ett snää ole heose jäll hankkinn ittelles, ni mnää kraappasin dulitikkuhu valkkja ja katosi stää noi vaa vilaukseld. Mistäs snää semse oudonäköse musta oles saanukka? Se näyttä vähä klookuld, ko sill o viäl tröpphändäki."
— Vaheti mnää se ittellen gello vasta. — Mutt panittakkost tef faar vaan dalli ove lailes kii? Siin oves o vähä pränkk lukk ja must tlee ulos tallist, jos ei ovi kii ol. Se ol vallallas siäll.
— Panin gaiketakki mnää oven gii — sanos faar ja rupes praakkama Lutun gans, ko seisos taka viäres ja liikutt puuro. Kyär vetel fioolillas kaikki mitä hänell osas miälen dull.
Mutt kesken gaike rupesikim borstost kuuluma vähä kamala kolina, tuva oll lendä auk ja se Kyäri uus must astu sisällt tuppaha.
— Näättäk ny faar. Ett tep pannukkan dalli ovi lailes kii; vaikk ei sill väli näy olevas, kosk tämä elukk o näi lakki ja ihmistem berä. — — Tjoo, joo, mustanikki, älä yhtäkä ujostellk, kon dee hyvi ja käyp perämbualell vaa! — puhel Kyär.
Ja must ol juur niingon gotonas.
— Snää tykkä vissi musiikistakki, sanos Kyär hetkem bääst ja rupes "puhemiähe valssi" soittama. Mutt sillongost must vast villihin dul. Se pan kaulas kaunist kaarehe, rupes tänttröittemä ymbärs tuppa, nosteskel kondeijas vähä komjast, oijens ne ai sojolles ettippäi, ennengo se ne maaham ban, ja tröpphänd vilas koko aikka, niingo semnem byär ko valulaeva ahteris o. Joukko se kiäputt ittes ymbärsiki ja kaiken dämä se tek juur jämt fioolin dahdi jälkke. Kyär pyrskätt naurama, mutt Lutt hyppäs puurkauh kädes pataharkum bääll ja Hemblä faar siunas ja kläppäs. Kon Gyär soittamast lakas, ni must pysäs Lutu ette. Lutt huutama, ett "huut siins sengin gamal elukk, mitäs siin mnuu vauhkottle!" Ja ko hän samas heritt stää puurkauhallas, ni must laske ittes etukondeillas polvilles ja taitta pääs alas, nii ett ott laattjahan gii ott. Sitt se nous yhtäkki ylös ja lykkäs stää päät peräkamarihi. Ja ko Lutt ja Kyär ja Hemblä faar meniväk kattoma, ett mitä se siäll oikke sortteera, ni he näkevät, kuit tämä pahus istu takajaloillas pöydä viäres, etukondip pöydäll ja väylä leiväm balast, ko se ol ottann leipkorist. Sillo Hemblä faar rupes lukeman gaike sen, go hän aabeskirjast muist ulkko ja Lutt yritt veissama yht katumus- ja paranusvirtt, mutt ol niim belgo hallus, ettei saann oikke mittä lailist äänd toimen go jotta semmost piänd pihinä vaa. Kyär ol aino, ko viäl järjisäs ol. Hän men peräkamari ja sanos: "Oles snää, mikä snää ole, niin dallihi mnää snuu sendä viä." Ja tallihi hän sen gauhja eluka veiki. Sillo vast Lutt virkos se verra, ett hän sai haetuks kulmkaapist kaikk tropp-pottus käsill ja Hemblä faar ja hän tekiväs sitt kristelist tasajakko ja paniva juur jämt kaikk tropik klaariks, ennengo he voimistusivas se verra, ett puhe jäll rupes käymä niingo ennengi. Ja Hemblä faar sanos: "Niingaua se Kyär siink kamalias om buhell, ett te ny olett saann vähä kalppjam barselli huushollihin."
— Kuit te meinatt faar meinattak vissi niingo mnääki, ett se o se?