— No meinan gaiketakki. Ei sunkka heone läpi lukitu ovem bääs ja eks nähnk, kuis sen gaavoist valu leiskus, ko se läpi porsto men ja huamak kaiketakki snää se, ett täällt tulikiven gräässä o, nii ett tupettumam bakka.
— Jaa, mutt nii ongi, sanos Luatt ja nuuske joka haarall; — tulikivi oikken dääll haise.
Siihen dul sitt Kyärikin dallist ja ol valkone niingo lakan eik puhunns sanaka. — Hemblä faar rupes säälimä ittiäs kiiruman gautt kottippäi, mutt ei hän enän dalli siutte mennk, kon dek oikke aika mutka vallan doissippäi ja kiärs vast tuulmyllyn dakka torppatas kohde. Mutt ennengo hän läks, ni hän sanos, ett kyll tämä viäl jottan gamala tiätä, sillett ei semne riätas talost lähd ilma suuri mullistuksi.
Ja kyll faar oikke ennust. Seoravanp päevän olivak kruunumiähe jo huameltta aikasin Gyärin dorpas ja heijä fölisäs ol se mustlaine ja sanos, ett Kyär o häne valkos viänn.
Kyär löi nyrkkis pöyttähän, gäsk niitten doisten guullp pääll, mitä se muijaan hänest puhele ja sanos, ettei hänell ol valkost heost oll montte vuatte. Sitt hän vei heijän dallihin gattoma ja ko fallesman ei nähns siäll muut heost ko se musta, ni hän dek jo lähtö poispäi. Mutt sillo se mustlaisem baha kast heintuko vettehe ja rupe sill musta tahkoma. Ja kui hän siins sen gans tuhtas ja vähtäs, ni valkoseks oikke se rupes muuttuma. Sillongost Kyäri vast ahdistama ruvetti ja kodei hän taitannt todista, millaill hän ol saanns se heose, niin gii häm bantti ja tuamitti linnaha, vaikk hän gyll koitt sanno, ett hän syytön ol. Mutt ei siin mikkä auttann. Tuamariki sanos vaa hänell, ett hän vast oikke aika prakindekki ongin, go otta ens toise heose ja färjä se sitt mustaks, ettei stää tunnetais.
Lutt itk vähä harttast, kon Gyär Turkkuhu viätti, mutt Hemblä faar lohdutt händ ja meinas, ett kyllkaiketakkin Gyär se satsin darvitteki, ei sunkka hän muuto lakkaiska niist heosevahetuksistas.
Ja parannukseks oikke se reis Kyärill ol niingo monell muullekki. Ko hän linnast palas, nii ei hän enä markknoill menn, ei ryypänn eik niim bali ett olis fiooli kättes ottann. Ja pali hän ol Turus ollesas raamattu tuteerann ja hengelissi kirjoj lukenn.
Lutt ol oikke ilone, ett Kyär semseks tuli ol eik heijän gesken goskam buhutt niist heosevahetuksist. Mutt yks ehto ko Hemblä faar jäll ol heill, ni faar sano: "Jaa-a Kyär, snää ole viisas miäs, mutt pahom bäevi snuu sendä niis heosengaupois kekatti."
— Mnää viisas miäs! — vastas Kyär — em mnää ol mikkä viisas. Kyll mnää enne mailmas semses luulos oll ittekki, mutt tiädättäk, mitä Lutheerus semsest sano.
— No mitäst hän sano sitt?