Sillaill oikke. Ja hyvällp pääll mes semsis olois pia olin goko hääväki. Tiättvästengi ens alus oltti vähä ykstotissi ja juhlalise näkössi niingo seorkunna reklemendeihin guulu ja ihmisten dava vaativa. Muttko vihkimine ol toimitett ilmam biänindäkkän glummi, niin gyll puhe luistama rupes jokatteld, nii ett yks sorin vaan gäve koko hääsalis.
No, ja ko siins sitt istutti ja laudeeratti, nin dlee morssi puhuttleema Vilkku ja sano kesken gaike: "Mitäst tes, snää ja Hakkri Iiro, vihkimise aikan suutan nii nauru veditt ja nyäkäytitt toinen doisellen. Tliik siint toimitukses joku virhe, vai?"
— Ei maare, laillsse justeerinkkihi se kaikk tul, ei menn lainkka flinilles se asi, mutt kyll tosi o, ett meill vähä lysti tul, ko me näim bitsreunase nestuukin deijän gädesän.
— No, mitäst naurettava siin ol?
— Ei mittä. Mutt kyll o vaa asi semne, ett ain go me nääm bitsreunase nestuuki, niin doinen daikk toine meist lykkä kambraattias kylkke ja sano: "Muistaks?" Ja meit pakka sillo väkisingi nauruttama. Asi o näättäk semne, ett me olen gerra, mnää ja Iiro, joutunn hakema sengaldast parselli ja se oliki nii säserä toimitust, ett siin ol leikk kaukan, vaikk me ny vanhemallp puall ikkä nauran, go mes stää kertta muistle. — Andakkast mnää juttlen deillk koko asja.
Siit o ny jo mond herra vuatt Me oll valla nuari sillo. Ol yks lauandapäevä ehtopual. Ja ko meijä äitem bit lähtemä seoravam bäevä aamust Vasaraisten gulmills sukuloittema ja jäädp pois sunnundaisest jumalambalvluksest, ni hän sano mnuull: "Nii, ny o asi semne, ett mnää mene ehtorukkouksehe ja snää Vilkk tleef fölis. Ei snuu o jäll isold aikka nähtykkän girkos."
Oikkjastas tämne oortel tek kamala mullistukse mnuu räkningeisän, sill ett me oll Hakkri Iiron gans meinann juur lähtis Samppuste salmehe uiduksell. Muttko mnää, niim bali ko mnää mailmas olengin goonns stää synnindaakka niskoillen, sendä ain olen goittannp pittäs stää neljätt käsky kaikes kunnjas, ni mnää muutim barema vaatte yllen ja äit rupes samoihin doimeihi. Ja sitt me läksi, mnää edell ja äit peräs, niingon girkko mennes, maahambanjaisis ja semsis juhlalisis askreis pruukata, ett miähe menevä edell ja vaimihmsek kulkevap peräs. Mutt ko met tliin girkosillall, ni äit sano: "Pyssäst, Vilkk, mnää oll niin dohro, ettän unhoti nestuukkin gotti. Karast snää yhtäkki ja tuas semne mnuull. Täsä ova avame, ylimäises piirongiloodas oikkjall o nestuukej koko tusin. — — Taikk, odotast nys sendä, snää muljat tiätystengin goko looda ylösalasi, snää kos semnen grohelo ole. Mnuu vihtorinise hamem blakkris om bitsreunane nestuukk. Se hame o isos kaapis vasemall, ei siäll muut hamett olekka, nii ett kyll snää se löyd."
— Silmäräpäykses mnää sen dännt toimita, vastasi mnää ja läksin gippaman gottis, sill ett kyll mnää se ymmärsi, ett olis ollk kamalaki, jos äit olis tullk kirkko eik olis ol nestuukki virskirja ymbärs. Ja kyll mnää se vihtoriinhamen goht löysi. Siälls se killus isos kaapis korkkjaltta naulas. — No nii, siihe aikkam bruukatti semssi hameit, ko olivat taaja laskutetu pitkittäisi vyätreist liäppeihi saakk ja mnää ymmärsi, ett jongu semse laskumbohjas plakkrisuum bit olema. Mnää rupesi sitt koperoittema niit laskuj ylhäld alas astikk, mutt ko mnää oll heit kymmengunna läpitten gähjänn eng vaa löytänns stää plakkri suut, ni mnuu lykkäs miälen, ett nyt täisikin dulls semnen dyä etten, ettei stää saadakka nii äkki valmiks ko luulla. Mnää karasi sendä luandon ja pauhasi itteksen: "No, no, kylläs viäl ettengin dleep, plakkrim bahus, ei stää sendän dämssem barsellihi öks semnem boik, ko valdmerildäkki on gotti löytänn." Mutt ko mnää miälestän jo kerra oll se hame myättämbäevä ymbärs koperoinn, plakkri löytämät, ni mnuum bakkas jo pistämä harmiks. Ja ymmärtä sen, gon giirukin gans ol. Mnää pääti sendä oll levoline ja sanosi ittellen: "Älä häd, Vilkk, kyll maares se ymmärä ettei täsä hätimisest sunkka mittä appu ol." Ja sitt mnää rupesin giärtämä stää hamett vastom bäevä lask laskuld. Mutt luulettak, ett mnää löysim blakkri suu, vaikk mnää miälestän vissin darkka tyät tei. En, en löytänn vaa, ja voi turkanen go mnää suutusi. Mnää rupesin goperoittema riipi raapi stää hamett, kiärsi stää, pudisti stää ja nytkesi stää. Viime ripustin repes siit ja se putos mnuu ylitten, nii ett mnää yks kaks sekosi siihe niingo Vassberg paittahas.
Ny on diätättäk asi semne, ett ko mnuull on giirutt taikk jottan dähdelist toimitust edesän, ni mnuu montte synttetten rangastukseks, luule mnää, tua Iiro ai lähetetä mnuu niskahan. Nykkin go mnää se hamen gans siint tappli ja koitim bääst päevä valkkeutehe jäll, niin diättvästengi Iiro tlee meijä salihi niingon duulispää, ruppe naurama ja sano: "Aim bahustak snää nyt toimita?" — Seköst mnuu kismitt. Ja ko mnää sillo juur pääsi vapauttehe jäll, ni mnää sullosi se hame yhte myttyhy, heiti se Iirot päi silmi ja vastasi: "Mitä mnää toimita! Hae meijä äitim bitsnestuukki tua hamem blakkrist, mutt en löyds stää nestuukki eng pahus soikko ol miäs löytämä siit plakkriakka. Hai snää ny voorostas ja älä siin hirvittel."
— No, mutt voi snuuas sendä, Vilkk! Oleks snää todestakki niim bahapolve saamaton! Niingo semse löytämine mikkän gonst olis.