— Järjell ja kärsvälisydellt tämssi kapenoit pidellä eik niingo vanhoj seilej, sanosi mnää händ sillo.
— Hiistleks snää riitta vai, siin — tiuskas Iiro ja nous seisoma. Mnää nousin gans ja siin olis tulit tapplus, jos em me yhtäkki olis molema huamannp palanun gräässä nokasan. Me aavistin goht paha ja valla oikke, nys siit hamest nous sau. Me oll siin rehkitesänp pudottann valu piipustan ja nys siihe hainesse ol palann nätimbualnen, gahden, golme sormembään gokkone aukk. Iiro siäppäs kousa vesisaavist ja samott valu ja mnää astusi vissemmäks vahvudeks jalallan sen gytöväm baikam bääll. Ja ko mes sitt rupesi stää läppi nuugemi syynämä, ni me näi sem bohjas jotta valkost. Mnää sai siihen gii ja vedi stää ulos ja sillo me huamasi, ett se ol juur se pitsreunane nestuukk. Nii ett sem balanu aukon gautt me se sitt sai vihdo viimen gässihin. Mutt misä plakkri suu ol, stää em mes saant tiättä. Ol se nestuukkiki hiukan gärvendynn, mutt Iiro hurras vaa ja ol ilone ja meinas, ett ei semne mittän dee. Hän gäsk mnuu lähti juur liukkast viämä nestuukki, ettei muarin darvittis koko ehtokautt istus siällk kirkosillall. Ja kiiruste mnää vedinki jaku yllen. Iiro kastel sormias suuhu, silittel stää auko syrjä ja harjas stää jakuhiallas, ko mnää läksi nestuukki viämä. Mutt em mnää kerjenn viäl ovesuuhunga, ennengo meijä äit tlee sisälls salihi, eng mnää viäläkkä ymmär, kui hän nii yhdell ainoalls silmäyksell äkkäs, mitä kaikki ol tapattunn. Ja siin ol sillo leikk kaukan. Se ol turkasen dylkki paikk nii Iirollk ko mnuullekki.
— Mitäst muar sanos sitt, kysys joku hääväest.
— Nii ett mitä hän sanos. — — — Mnää luule, ettem mek kerjenns stää oikken guulema. Meillt tul niin gova kiiru naaprihi. Siäll ol karvriversta ja suur asti hylkkerasva täynn. — Ja se o erinomast voidett, sillon gom bäänahka pakotta ja hiuste juuri karvastle.
Kanniston Gyäri automobiilreis
Niingon gaikk Eorjokilaiset tiätävä, ni se Kanniston Gyär asus jokune vuas takaperi Vähäll Raumall, siällp Porin gaupungin gyljes. Hän dek lahti siäll ja myys lihoj Porin dorill ja osteskel ja vahettel heossi ja pit yht ja toist peli se lihamyymses siull. Ja hyvi nek kaupa hänell luanistivakki, niingon diädätt.
No nii, yks suviehto hän sitt istus siällp Poris jossan drahtööris ja joi klasi olutt, ko hän ol saannt tavarastas hyvä hinna ja ol kaikim bualin dytyväinen dähä maalisse elämähäs. Ja ko hän siins sillaill istu ja röyhäse ai joukko hyvivoinisas, ni hän guule vähä kamala kohina ja fyrinä ulkko. Hän gysysikin goht yhdeld toiseld miäheld, ko istus ja nukus toises pääs huanett tuutning noka all, ett mikä kamal särin semne o.
— Vängstiil se o, sanos se toine miäs ja kattel pisin gado raja.
— Vai vängstiiliks tommost rustinkki nimitetä, ajattel Kyär, ko istus akkna viäres ja näk ko semne automobiil, kon dähä aikka mailma pöffättä kosk hyvänäs maandiäll meijä nokkan ettem, bysäs siihen drahtöörin draputten dyä ja kusk tul sisäll. Komjas, nuar miäs se ol ja fiini vaattes sill oliva yli, samettine jakk ja samettise housu ja nahkases säärykkä jalas ja ruski, nahkane lakk pääs. Se istatt hyvi liki Kyäri toise akkna ette, nii ett se hyvi näk vaunus ja tilas kupin gaffet ittelles.
Mutt ko siink kappal aik ol istutt, nin Gyär, ko semnem buheljas miäs o, rupes praakkamisen doimeihi, nyäkkäs päätäs sillk kuskill ja sanos: "Guud ivning." — Näättäk, Kyär meinas, ett om baras näyttäk koht semsell herrall, ett o hängi mailma nähn ja ko hän o merells seilann, ni häm bist engelskaks.