— Raumalls se o. Ensmäine asumus oikkjall.
— Raumall! — — — yks, kaks, kolm — — — neli ja pual tiima.
Olkko menneks, ist vaunuihi!
Kyär paiskas oluklasi liiveihis, kusk joi kaffekuppis tyhjäks ja nii sitt lähdetti. Pehmi ja hyvä Kyäri miälest niis vaunuis istu ol ja kon gaikk heosek, ko vastan dliivap, pelkäsiväs stää, nii ett kuskin däydys palanajan dakka pysättä, nin Gyär sano: "Jos tällaill vaan guljeta, ni mnää pääse jalkasim bikemi rautikkon ottama."
— Suus kii, ei automobiil-ohjajan gans saap puhells sanaka.
— Miksei saa?
— Sendähde, ett jos snää seota mnuun däsä ohjamisen doimeis, ni automobiil o yhtäkki ojas ja snää ole murskan ja se ei olis vahingo eik mikkä, mutt mnää loukkaisin gans itten ja se olis jo vahing se, mutt kaikkjam bahin o ett automobiil kukatiäs menis rikk ja se olis ni suur vahing, ettei ne muu vahingo olis mittä se rinnall.
— Vai nii se asi o.
— Semne oikke se o ja ny ruveta sitt menemän, gosk ei ol vastanduljoit enä lainkka.
Kusk taitt ittes hiuka etunojoho, koperoitt hetke aikka vaunumbohja ja sillo se vaun rupes fyrisemä vähä kiukkusest ja sitt mentti. Kyär sano, ett o hän däydes myrskys joskus men ettippäi oikken duhanen giljuvan davall, mutt koska ei hän ol semmost faartti kulkennk, ko siin vängstiilis taikk automobiilis, mikä se o. Kyll hän ämmäski näk kuistills seisovas, ko hes sen golmk kilomeettri olivak kulkennp Porist Vähäll Raumall, ja koitt hän huuttakki sillk kuskill, ett täsä mnää asu, mutt ei se mittän guullk, ko mäsiin hakkas niin duhane viätäväst taikk ei ollk kukatiäs kuulevannas. Ja kon Gyär lakas hollamast, ett täsä mnää asu, ni he oliva jo jättännp Piätniäme aukkja ja tliivak kankkall.