Siilo Iiro seisatt niingo naulaha, istatt perunmaasänkkehem, buhals hetke ja kysys viimen dotise näkösen: "Ong häm bali muuttunn?"
— Ei ol, vastasi mnää, — ei ole muuttunnk, kon giukuttle ja pärmänttä juur niingo ennengi.
— Kuik kiukuttle? No hän ongi sitt hengis viäl? — Hengis oikke hän o ja arvast mist hän löydetti?
— Kuingast mnää se arvaisi.
— Tasalam borstokonturis se poik o nukkunnt tähä saakk. — Ymmäräks snää, kui hän sinn o joutunn? kysysi mnää viime ja katosi Iirot silmihi.
Ja Iiro katos mnuu silmihi ja sitt mep pyrskäti yhtäkki molema naurama. Muttko Iiro ol saann naurus hillitty se verra, ett hän jällen dais puhell, ni hän sanos: "Nii oikke, sillaill oikke se käynn o, ett mnää pisti hänem borstokontturihin, go mnuu hänem bit köökkihim bistämä, mutt se Tasalam borsto on gans niim bimi ja pahustak heijän darvitte pann niit ovej nii liki toinen doistas."
Nii sillaill oikke se juttu ol, ko Vilkk kadoksis ol, mutt ettäkköst tekkin dykk, ett se Iiro ol merkiline miäs saaman glummej toime.
Hakkri Iiro otta sotamiähem besti
Jaa, ett misä Hakkri Iiro toisem beuklos mistann on, dek kysytt. — Nii händ, ilma vaseman gädem beuklot oikke se poik häärä ja rymsteera ja jos tahdott, nin gyll mnää juttlen deillk, kuis se käve, ko se sorm helkkrihi men, sill ett föleis mnää oll sillongi. Kuingasteten olis oll.
Näättäk se ol siihe aikkan gon Durki ja Ryssän geisri välill ol tulls semne riit, ettei siit pääst vähemällk ko sodall ja oikke aika sota siit tliiki. Se ymmärrätt siitäkki, ett Ryssän geisar pan hakema miähi Suamestakki, vaikk hänell o sotapoikki siäll omas maasas niingo mannakryynej vaa. Mutt ei nep piisann häne miälestäs sittengä ja nii hän lähett niingo sanott semssi värvrej haukuttleema Suamem boikki kans sottaha. Ja yks semnen dul tänn Rauman gulmillekki. Ja se miäs mar osas jutell. Jos hänem buhesses vaa luattas saann olis, ni oikke ijangaikkissi klaakkreit me olen, goten me jokane järjestäs sotamiäheks ruvenn ol. Mutt met tiäsingin, guip pali perä hänem buheisas ol ja käski häne mennt tyhmemätte miästen dyyijö jutuines eng ottann häneld pesti, vaikk hän olis kuis sedeleitäs meijä nokkan edes vilkutell. Ja ko muu nuare miähe ottiva meist esimerkki, ni liki käve, ett värvär olis joutunnt tyhjin doimin gasarmihis lähtemä. — Mutt kaikeks onnettomudeks tliivas sillo ne Leila Aakusti hää ja Iiro ol käskett niihi ja värvär tul sinnk kans. Ja ko mes sitt sinä hääpäevä ehton, Vilkk ja mnää, istusin Dasalan duvas seilej neulomas, nin dlee Iiro siihe aika fiiris ja portviin-pott kummassakki jakum blakkris ja sano ett ny juadangi harjalissi.