— Pahus olkko snuu lähimäises! Mutt kuule, ong tämä ny laitta ja räkninkki! Snuu on diäs jämt tukos, ko mnää kulje.
— Nii händ, eikän daevaline isä näy välittäväs kruunumiäste reisuist juur mittä. Äskö juur hän lakas hakkamast lund tähän danhvaha ja ny mnää ole jo kapple matka avanns stää.
— Kapple matka! Ongost se sillt teht, ett se avetan gapple matka. Sengi lurjus, mnää sakota snuu. — Ja luuleks snää, ett snää saa jättät tämä näi soukaks. Katost nyk, ko mnää levitän gäsivarten, niin doisest syrjäst toissehe mnuun gäten ulettuva.
Falesman ol hypänn, näättäk, reestäs ulos, avannp pälsys ja kykys nyk keskellt tiät ja mittas kui levjäks se ol luatt.
— Niin, dämä snuun diäs o valla liia soukk, lait se levjämäks vaa ja vähä liukkast sittengi, sanos hän viime ja läähött niingo juatimborsas auringombaistes.
— Vai o liia soukk. Kuingast pitude lait sitt o, ongost stää tarppeks falesmanni miälest, meinasi mnää, kon gans rupesi suuttuma.
— Soo-o, vai viisastleema snää täsä viäl ruppe. Ei se lainkka liiam bitk olt tämä snuun diäosas. Jos mnää olsi saann määrät, niin däsä olis mitta pali enemä. Ny ei stää olk ko: yks, kaks, kolm — — — falesman rupes pisin diäviäru syldräkningill mittama stää mnuu maandiängappaltan. Mutt ko hän siin mittaskel ja kykyskel alas hangereuna kohde, ni mnää näin, go häne flombuukkis putos pälssyttem boviplakkrist hankkehe. Ei hän stää siint touhusas huamannk, ko mittaskel ai ettippäi, pysäs ai joukko henkkiäs vetämän daikk haukkuma mnuu ja läks taas mittaskleema ettippäi sen danhvam bitutt. Mutt keske stää hänen doimitustas rupesiki jällp pyryttämä ja lund tul juur jämt kom bussi suust. Mnää pisti lappeme hankkehe, meni falesmannin dyä ja sanosin: "Kyll ny o semnem baikk, ett täyty laat tästä toimest, kosk ruppe tleema uutt lissä ja hämykin däsä jo vähä fiira."
— Koitast laat vaa, sengi laiskur, niis nääk, kuis snuun gäy talvkeräjis.
— No, mnää lua sitt viäläkki vaa. Mutt ottakast nys sendä, falesman hyvä — — —
— Suus kii, mnää en ot mittä vaari snuu valituksistas.