— Kyll mnää semmost juttu kuull ole — sanos Fiia — ett semmostakkin dänn rustat meinata ja se o mnuu miälestän hyvi halju toimitust se.
— Halju oikke semne ruljangs o. — Tlee siitäkkin daas yks Belsebuubim belivärkk tähän gylähä, puhel Agaatta ja anno Fiian gatillk, ko istus ja kehräs häne sylysäs, kaffett tassistas.
— Vai halju toimitust se o, ja Belsebuubim belivärkk se o — — Niin des sanott ja sanokka vaa, — tiuskas Jankke — mutt ei se merkit mittä, mitä tes sanott, kon de olett näis asjois juur niingo hull myllys. Mutt mnää, ko ole vanh merimiäs, mnää ymmärän dämä asja ja mnää sano, ett se ongi vast vähä surkkjan darppeline alstantt, semne merikoul. Meill o mailmas pali turhutt ja tarppetond, niingo esimerkiks tomsek katirakkrik, kon des syätätt ja juatatt — —
— Sanosiks snää, Jankke, katirakkriks tätä kiltti elukka, huus
Agaatta ja yhtäkki Fiian gatt ol kynne harillas Jankke noka all.
Mutt ei Jankke tiättos pistänns semsist. — Pysytäst asjas, hän sanos vaa ja jatko puhettas. — Nii, stää om bali turhutt mailmas, mutt älkkäst tulkk sanoma, ett merikoul on darppeton. Jos tet tiädäisitt, kuit tämä mailm oikke o rakenett ja tiädäisitt, kumses pelis stää joutu olema semnen, gom bistä nokkas vähä kauemaks ko Rauman dulli ulkpualell, ni ett tep puhuis mittä merikouluist ja sengaldasist. Näättäk, ei seilamine mikkän gonst ole. Kyll mar jokane laevan gulkema saa, ko Jumal vaan duule anda ja ko lyä seilej pääll vaa surkkelemat, niingo moniki deke ajattleemat, kuip pali se kustanda astjam bääll, ko liiaks seili fyärä. — Nii händ, ei seilamine mikkän gonst ol, jos ei mittä muut tahd, ko menn ettippäi vaa niingo mikäkin grohelo. Mutt ei se ettippäi meneminengän däsä mailmas koko autus oi: täyty tiättäk kans, mihi mennä ja misä kullongi olla. Ja siihen darvita vähä enemä hujumentti gon davalise ihmsem bääkopas o, siihen darvita oppi ja se opi saa merikoulus. Nääks nyf Fiia, jos mnää sido liina snuu silmilles ja kiäputa snuu oikke riivatust ymbärs täsä laattjall ja sitt —
— Koitast kiäputta vaa, niis saas nähd, kuis snuun gäy!
— No ol ny vai, pöhkö, mnää meinasi vaa, ett jos mnää niingo esimerkiks sidoisi liina snuu silmilles ja sitt viipotaisi snuu oikke aika tavall ymbärs, ni — —
— Ni snää saisikki nähd vähä kirkka vastukse. — Em mnää mein ruvett snuu esimerkikses, älä luulekka!
— No, mutt Herra nimes, jos mnää teksi se —
— Mutt kodes snää teekkä stää, se o vale se! Koitast tull vaan dänn, ni mnää revi silmäp pois päästäs!