Glas oli ainoa, joka vielä piti puoliaan vahakasvoja vastaan, ja hänen rohkeuttaan piti yllä se, että toiset olivat hävinneet enemmän kuin hän, ja että hän viime minuutteina todellakin oli voittanut takaisin osan tappiostaan. Hänellä oli kaksi kertaa peräkkäin ollut neljä rouvaa, ja kas, nyt ne tulivat kolmannen kerran kaikki neljä! Hän voitti. Hän voitti vielä kerran. Hänen läjänsä kasvoi: toisen luota vaelsivat setelit ja kultarahat pöydän poikki hänen luokseen. Vahakasvot pysyivät yhtä liikkumattomina, tuo jäykkä hymyily toistui vain hiukan useimmin ja jäi viimein vakinaiseksi hänen huulilleen.
"Hän on nähtävästi rikas poika", sanoi Glas itsekseen. "Miksen voittaisi minäkin kerran, ja rahat ovat minulle yhtä tarpeen kuin hänelle. - Mutta mitä tämä on! Neljä rouvaa nyt taas…"
"En ole milloinkaan nähnyt näin kummallista peliä", sanoi hän levittäessään kortit pöydälle ja siirtäessään voiton luokseen.
Pelipöydän ympärille oli kokoontunut katselijoita. Kaikilta tahoilta tuijotti apoauki olevia silmiä noihin neljään rouvaan, jotka mistään välittämättä haistelivat stiliserattuja kukkiaan. Vahakasvoinen mies vastasi jäykästi heidän jäykkiin hymyilyihinsä.
"Niin", virkkoi hän viimein, "poker on hyvin omituista peliä".
"Onko se oikeastaan järkipeliä", ihmetteli eräs katselijoista, "vai onko se uhkapeliä?"
Vanha pankkiiri vastasi:
"Se on järkipeliä, jos voittaa, mutta kun tappaa, on se pelkkää uhkapeliä."
Vahakasvot nyökkäsivät myöntäen.
Pöytä oli tyhjänä hänen edessään. Hän oli menettänyt kaiken voittonsa.