— Mutta minä näen, että siinä on höyrylaivoja, sanoo hän. Isä, mikä tämän höyrylaivan nimi on?
Hän pitää oman päänsä, tuo poika. Isä on väsynyt opetustoimeen ja on vaiti. Poika näplii sormellaan vanhoja hollantilaisia koffeja ja puhelee itsekseen: tuon höyrylaivan nimi on Brage ja tuon nimi on Hillersjö, ja tuon nimi on Prinsessa Ingeborg.
— Isä, virkkaa hän sitten yhtäkkiä, onko kuukin poissa?
— Ei, kuu on jäljellä. Kaikesta tuosta se on ainoa, joka on vielä jäljellä. Se on sama kuu, jolle sinä tässä muuanna päivänä nauroit lastenkamarin ikkunasta.
Jälleen istuu pikkupoika vaiti ja mietiskelee. Sitten tulee vielä yksi kysymys:
— Isä, onko siitä hyvin kauan, kuin tämä kaupunki paloi? Onko siitä yhtä kauan kuin siitä, kuin me lähdimme maalle Prinsessa Ingeborg'illa?
— Siitä on paljon, paljon pitempi aika, vastasi isä. Kun tämä kaupunki paloi, ei ollut sinua eikä minua eikä äitiä eikä isoäitiä.
Pojan kasvot käyvät äkisti totisiksi. Hän näyttää aivan huolestuneelta. Hän istuu kauan vaiti mietiskellen. Mutta näyttää siltä, kuin hän ei pääsisi selville asioista.
— Sanohan isä, kysyy hän vihdoin, missä minä olin silloin kun tämä kaupunki paloi? Paloiko se silloin kun minä olin äidin kanssa Grennassa?
Ei, ukkoseni, vastasi isä, kun tämä kaupunki paloi, ei sinua vielä ollut olemassa.