— Voithan kysellä minulta, lapsoseni. Niin saamme nähdä, mitä tyhmyyksiä minä saatan keksiä.
Karl ja Elsa seisoivat hänen edessään käsi kädessä. Mutta hän katsoi heidän ohitsensa. Ulos tyhjyyteen. Kylmään, julmaan kuutamoon.
Elsa kysyi:
— Sano minulle sitten ensiksikin, Sibylla, rakastanko minä tätä miestä?
Sibylla nyökäytti päätään:
— Sinä rakastat häntä.
Elsa kysyi jälleen:
— Rakastanko minä häntä suuresti?
Sibylla vastasi:
— Et juuri, et kovin suuresti. Sinä rakastat häntä niinkuin nuoren tytön sopii rakastaa. Se on, sinä iloitset siitä, että hän rakastaa sinua.