Elsa kysyi:
— Tulenko rakastamaan häntä vielä enemmän kuin nyt.
— Paljon, paljon enemmän. Ja eniten sinä olet rikastava häntä, kun se aika tulee, jolloin hän ei enää rakasta sinua.
Nuori tyttö purskahti raikkaaseen, heläjävään nauruun, sillä tiesihän hän, ettei se aika milloinkaan tulisi.
Ja Karl yhtyi hänen nauruunsa, käsivarsi Elsan kaulalla, ja sanoi:
— Sinä Sibylla siis luulet, että se aika tulee?
Sibylla vastasi:
— Luulenpa melkein niin.
— Ja kun en enää rakasta häntä — hänen silmänsä hymyilivät Elsalle — niin minä ehkä vihaan häntä?
— Sinä et ole vihaava häntä. Sinä olet aina toivova hänelle kaikkea hyvää. Mutta sinä tulet rakastamaan toista.