— Juokse vaan! huusi tyttö.
Poika kääntyi ja meni takaisin kartanoon, heiluttaen salava-keppiänsä.
Jalka oli nyt pahasti kipeä. Mutta Vlak ja toinen Läsi pyrkivät ohrapeltoon, jotta Ellen, maalais-tytön luonteen mukaan, koetti vastustaa niiden hankkeita ja ontuen seurasi näitä syntisiä, kunnes hänen onnistui saada ne oikealle tielle jälleen.
Vaan sitten ei hän jaksanut enempää. Päästämättä tuskanhuutoa vaipui hän alas pientarelle, noin sata askelta siitä paikasta, missä oli langennut.
Sill'aikaa oli Andreas saapunut kartanoon ja oli, vähän aikaa etsittyänsä, vihdoin löytänyt Lypsäjä-Tiinan.
— Ellen ei voi astua, hän makaa siellä lehmien keskellä! kertoi hän.
— Mitä, onko hän puskettu kuoliaaksi! huusi piika.
Hra Jansen meni samassa ohitse, kuuli huudahduksen ja karkasi hämmästyneen pojan kaulukseen kiinni.
— Sinä löntti. Nopeasti, missä hän on?
Hän juoksi ulos portista, poika itkien hänen jälessänsä.