— Ei hän olekkaan täällä! huusi kartanonhaltija, kun olivat saapuneet aidan viereen.
Poika seisoi aivan epätietoisena ja pisti ruskeat rystösensä silmä-kuoppiin.
— Minä puin sinut oljiksi, poika, jos et saa suustasi sanoja. Missä on
Ellen, mitä on tapahtunut?
Liina, joka nyt myöskin oli ehtinyt paikalle, pelästyi yhtä paljon kuin Andreas parka. Hän ei koskaan ollut kuullut kartanonhaltijan käyttävän semmoisia sanoja.
Hra Jansen käveli hartaasti etsien aitaa myöten. Nyt kääntyi hän yht'äkkiä. Hän oli kuullut hiljaista voivotusta. Tuolla ohrassa makasi hänen tyttärensä.
Kun hra Jansen kumartui alas; aukasi Ellen yhteenpuserretut huulensa:
— Minä putosin alas aidalta. Älä tee Andreakselle mitään!
Hra Jansen nosti tytön varovasti ylös, kantoi häntä huoneesen, pani hänet sohvalle ja kysyi oliko hänellä vaivoja?
— On! vastasi Ellen.
Hra Jansen valjasti itse hevoiset ja ajoi täyttä laukkaa ulos kartanosta lääkäriä hakemaan. Tämä tuli, taputti Ellen'in päätä ja tutkiskeli säärtä. Se oli taittunut nilkka-luun yläpuolelta.