Hän kuuli jotain ääntä kamarista ja kääntyi sinne päin. Siinä istui, selin häneen, poika harmaassa takissa, kyynyspäät pöydällä, peukalot korvien alla. Hän luki varmaankin. Ääni, joka oli Ellen'ille ilmoittanut hänen läsnäolonsa, oli lehden kääntämisestä syntynyt.
Oliko se Andreas? Ei, se ei ollut mahdollista. Andreas täällä sisällä?
Ja lukemassa kirjaa?
Vaan kuka se oli?
Isä avasi silmänsä!
— Kuinka sinä voit?
— Hyvin! Kuka tuo poika on tuolla pöydän ääressä?
Vieras nousi ja tuli vähän ujosti Ellenin luo. Se oli suuri pulska poika neljännellä- tai viidennellätoista, haparoivilla liikunnoilla, vaaleakasvoinen ja omituisilla silmillä, jotka aina ikäänkuin etsivät jotain huoneessa.
— Se on Henrik serkkusi! sanoi hra Jansen. Hän jää tänne luoksesi sinulle seurakumppaliksi.
— Tuleeko hän aina olemaan minun luonani?
— Nii-in!