Ulkopuolella kartanoa tapasi hän sen haltijan.
— Nousevalla viikolla voi hän jättää sängyn; ja silloin ei taida olla haitaksi ajatella opetusta?
Herra Jansen nyykähytti päätänsä.
Ja Ellen nousi ja opetus alkoi. Se kävi hitaasti eteenpäin. Paha kyllä Ellen ei enää ollut siinä ijässä, jolloin lapsi tekee työtä ihan koneentapaisesti yhtä paljon matkimis-halusta kuin torujen pelosta. Ellen'in matkimis-halu oli jo mallikseen ottanut ympäröivän luonnon ja pelkoa hän ei tuntenut. Kävellä käsillään, liverrellä kuin leivonen, laulaa rakkauden lauluja, sitä hän teki käskemättäkin. Mutta ankarasti tuli hänen kärsimys-voimansa koetelluksi kun hän pantiin piirtämään noita ikäviä viivoja toisten viivojen mukaan ja ääntämään kummallisia ääniä toisien äänien mukaan, joita hänelle lausuttiin.
Isä tuli kärsimättömäksi. Hän rupesi pelkäämään että tyttärensä oli tyhmä, ehkä jotain vielä pahempaakin. Hän ei tahtonut koulunkäynnillä pilata lapsen luontoa, mutta hänen täytyi toki osata lukea ja kirjoittaa; se seikka, että jok'ainoa pitkällinen ja tuskallinen opetustunti oli tuottanut Ellen'ille yhtä vähän tietoja kuin edelliset, loukkasi hänen isällistä ylpeyttään.
Hän otti Henrik'in tallista ja ulkotyöstä ja pani hänet opettajaksi. Tämä muutos miellytti Ellen'iä ja hän teki muutamia voimallisia ponnistuksia aapisissa ja kirjoitus-vihossansa. Mutta siihen se jäi. Oli näet paljon hauskempi laskea vähän leikkiä tuon nuoren opettajan kanssa, varsinkin kun tämä salli sitä. Kun puoli sivua oli kirjoitettu ja raapitettu, esitteli Ellen että mentäisiin ulos kävelemään, ja kun tätä ei sallittu piirsi hän niin kauheita irvi-kuvia M:stä ja O:sta ja luki lauseen: "lammas määkyy karsinassa" niin monilla luonnon mukaisilla äänillä, että Henrik naurettavassa epätoivossa totisesti kysyi häneltä, oliko Ellen'in aikomus tehdä häntä yhtä hulluksi kuin itse oli?
— En olekkaan hullu enkä tahdo sinuakaan hulluksi tehdä! sanoi Ellen halaten ja suudellen Henrikiä.
Viimein tämä kävi liian pitkälliseksi Henrikille.
Eräänä päivänä opetustunnin loppupuolella nousi hän yht'äkkiä pöydän äärestä ja katseli Ellen'iä ylenkatseellisella silmäyksellä!
— Sinä olet tyhmin tyttö, mitä eläissäni olen tuntenut!