— Tuo tyhmä vihko, sen me poltamme ja aloitamme kohta uutta! huusi
Ellen ja pani kohta tuomionsa toimeen.
Laitettiin uusi vihko ja aloitettiin uudestaan.
Kaksi kuukautta myöhemmin Ellen osasi kirjoittaa ja lukea sujuvasti.
III.
Henrik kävi nyt papin luona. Ellen meni aina häntä vastaan-ottamaan, kun hänen opetus-tuutinsa siellä oli loppunut, ja silloin he tavallisesti kävelivät kankaalla tai talon mailla. Henrik puhui siitä, mitä oli keskusteltu papin kanssa. Hän oli ylimalkain taipunut hengellisyyteen puritanin tavalla. Elämä hänen kodissaan ei voinut tehdä hänen luontoansa iloiseksi; hänen olemisensa koulussa köyhänä vapaa-oppilaana ei myöskään ollut ruusunkarvainen. Hän oli sanalla sanoen saanut synkän katsantotavan ylipäätä. Hänen elämänsä maalla, voimallinen ravinto, raitis ilma ja ruumiillinen työ oli hiukan helpoittanut tätä. Vaan luonto on luonto ja vaaleankarvainen lehmä ei koskaan muutu punaiseksi, vaikka sille kuinka paljon nauriita syötettäisiin, sanoi Lypsäjä-Tiina.
Ellen kuunteli alussa hurskaasti, sillä hän oli kuullut että niin oli tehtävä. Mutta kun Henrikin esitelmät eivät erittäin käsittäneet jumaluus-oppia, vaan pyhiä taruja ja kertomuksia vanhasta testamentista, niin tämä kuunteleminen viran puolesta muuttui eläväksi osan-otoksi. Hän sai kertoa niitä uudestaan monta kertaa ja kun sitten rupesi puhumaan papin selityksistä, niin Ellen itsekseen jatkoi tarua samaan suuntaan, kuin se oli aloitettu, lisäten siihen yhtä ja toista omasta havainto-piiristään. Siten luonto hänen ympärillänsä tuli hänelle yhä elävämmäksi. Puut ja pensaat, kukkaset ja ruohot, niin, itse kivetkin puhuivat hänelle, eläimiä mainitsematta, jotka olivat hänen likeiset tuttavansa.
Ja täll'aikaa Henrik kävi hänen vieressänsä ja vaivasi itseänsä kaikenlaisilla mutkallisilla jumaluus-opillisilla kysymyksillä n.k. pyhentämisestä lihankiduttamisen kautta, syntisyyden eri asteista, puhumattakaan Pyh. Kolminaisuuden suuresta arvoituksesta.
Eräänä iltapäivänä, ennenkuin syys-yöt olivat aloitetut, oli Ellen tavallisuuden mukaan tullut Henrikiä vastaan pappilan edustalle ja he olivat menneet yhdessä kotiapäin kankaan yli.
He kävivät istumaan vanhalle rauniolle, mäellä saartokaivannon toisella puolella, ja katselivat sieltä niittyjen yli. Pelloilta läheisyydessä tuli kypsyneen viljan tuoksua sinne asti, missä he istuivat.
Ellen levitti sieraimiansa ja hengitti tuoksua.