— Mitä lauluja sinä laulat!

— Mitäkö lauluja laulan? kertoi hän kummastellen.

— Niin, se ei ollut mikään laulu sinulle!

— Ah! se on kaunis laulu. Se soi niin kauniille ja Tiina laulaa sitä aina!

Henrik puri huultansa ja ymmärsi ett'ei hän voinut ruveta tarkempiin selityksiin.

— Sinun pitäisi ennemmin oppia joitakuita kauniita iltalauluja, sanoi hän hetken äänettömyyden jälkeen.

— Niin opeta joku minulle. Onhan nyt ilta; laula joku!

Henrik punastui ja katsoi ympärillensä.

Kun oli vakuutettu siitä, että olivat yksin, aloitti hän äänellä, joka, niinkuin sanotaan, on karkenemassa, erään virren nuottia. Hän oli aloittanut liian matalalta ja oli milt'ei vaipua vanhaan saartokaivantoon asti ennenkuin loppuun pääsi. Hän lauloi:

Jo päivä menee mailleen,
Levolle laskeuu,
Ja illan hetket rientää —
Sieluni valmistu!