Tohtori otti hattunsa, seisoi vielä hetken aikaa ja meni sitten ulos mejerinhoitajan luo.
Seuraavana aamuna hän palasi, tuoden mukanansa voimakkaan näköisen naisen, jolla oli korkea rinta, ruskeat posket, kirjava liina päässä ja kuopakkaat silmät. Hän astui tohtorin jäljissä katsomatta oikealle tai vasemmalle. Ajo-portilla oli hän seisahtunut ja tuttavasti hymyillyt sen päällä olevalle herras-vaakunalle.
Tohtori astui huoneesen; nais-ihminen hänen jäljessään jäi ovelle odottamaan.
Hra Jansen astui edes takaisin lattialla suurissa työsaappaissaan. Niiden varsista näkyi että hän oli ollut niityillä. Hän poltti piippua niin ankarasti että savu kiertyi hänen ympärilleen kuin kotona kudotut lakanat.
Tohtori ilmestyi semmoisen lakanan alta tervehtien kartanon-omistajaa.
— Täällä tuon imettäjän, johon voin luottaa. Te voitte olla tyytyväinen!
Hra Jansen otti piipun suustansa ja katseli tohtoria niinkuin hän ei ollenkaan olisi ymmärtänyt mistä tämä puhui. Tohtori katkaisi puheensa ja katseli ensin hra Jansenia ja sitten naista. Kummallista! Kartanon-omistaja oli astunut askeleen taaksepäin ja teki kieltävän liikunnon piipullaan. Nainen, joka lähestyessä oli käynyt kallistunein päin, katseli nyt nöyrällä tuttavaisuudella hra Jansen'in kasvoihin.
Hra Jansen maltti mieltänsä.
— Mistä sinä tulet?
— Pohjoisesta, pitkän matkan päästä. Minä kuulin mitä oli tapahtunut ja ilmoitin itseni tälle miehelle lapsen imettäjäksi!