Hän viittasi Henrikille, joka seisoi vuoteen jalkapuolella, ja puhui vaivalla, tarttuen molempien käsiin!
— Minä lähden pois, se on selvä. Testamenttia ja semmoista minä en ole tehnyt; mitä hyötyä siitä olisi ollut. Kartano on tietysti Ellenin. Minä olisin pitänyt huolta sinusta, Henrik, toisella lailla, jos en olisi luullut että sinulla jo on sijasi… Erehdynkö? Voinko jättää tämän kartanon sinun haltuusi siksi että Ellen antaa sulle luvan samalla hoitaa itseänsä … kuinka on laitanne, lapset, teidän keskinäinen välinne?
Hän haparoi heidän käsiänsä ja koetti suurella vaivalla nousta katselemaan heitä. Ellen katseli vapaasti Henrikiä; tämän silmät olivat tavan mukaan muualla, ja hänen kätensä vapisi.
Samassa päästi Ellen huudon. Isä oli vaipunut taaksepäin. Verikuohua näkyi hänen suupielissään ja silmät pyörivät hänen päässänsä.
— Juokse, juokse! huusi Ellen Henrikille. Tohtori on tuskin vielä ehtinyt kartanosta ulos.
Hän painoi kuolevan kättä tuskissaan vasten rintaansa ja katseli sanomattomalla sääliväisyydellä vääntynyttä muotoa. Tällä hetkellä, kun hän ensi kerran seisoi silmä vasten silmää kuoleman kanssa, ei häntä kauhistuttanut kuoleman tulo, vaan kuolevan vaivat koskivat kipeästi jok'ainoaan tunnokkaasen paikkaan hänen olennossaan. Hän, jonka jalo sydän sykki niin jalosti kaikkea elämää kohtaan eikä koskaan tahalla olisi rääkännyt pienintäkään itikkaa, kauhistui sen voiman edessä, joka noin musersi tuota väkevää miestä. Pitikö ihmisten siis aina kärsiä päästäksensä elämästä, joka, miten pappi oli sanonut, alkoi velalla ja monelle, ehkä useimmallekin oli vaan pitkä sarja suruja ja huolia? Satoja ajatuksia lensi tällä hetkellä päänsä läpi. Miksi ei tullut suuri jalka musertamaan kärsivää ihmisraukkaa kantapäänsä alle, niinkuin Ellen oli tehnyt hiirelle, joka oli purtu puolikuolleeksi? Ja miksi ei tohtori voinut antaa hänen isäparalleen ainoastaan muutamia pisaroita kaikkein väkevintä…?
Tohtori seisoi hänen vieressänsä.
— Nyt jo! mutisi hän, minä olisin luullut kestävän vielä vähän aikaa!
Hän tarttui kuolevan käteen, nosti hänen päätänsä ja laski sitten kätensä hänen sydämelleen.
— Se on loppunut, kuiskasi hän.