— Minulla oli kerran vähän tekemistä tuon joukon kanssa! vastasi hän välttäen. Mies oli varastanut hiukan minulta. Nainen oli kuitenkin liian hyvä orjaksi!
— Minä takaan hänestä! sanoi tohtori.
Löydettyänsä mejerinhoitajan huoneen, joka oli kyökin vieressä, riensi nainen täyttä kiirettä kehdon luo, jossa pienokainen makasi, ja, vähintäkään huolimatta tuon väliaikaisen kasvatus-äidin kysymyksistä hänen valtuuskirjastansa, otti hän pullon lapselta ja painoi varovasti, mutta huomattavalla taidolla tuon pienen kolmikulmaisen suun paljastettua rintaansa vasten.
Lapsi näytti hyväksyvän muutosta; vaan tuo hyvä mejerin-hoitaja, joka kaikessa hyväntahtoisuudessaan vanhanpiian tavalla kadehti nuorta äitiä, pani ehtimiseen vastalauseita ja vaati saada tietää, mistä vieras tuli, millä oikeudella ja niin edespäin j.n.e.
Uusi imettäjä kuunteli tätä kauan aivan huoletoinna, niin kauan kuin pienokainen söi mielukkaasti. Kun nuoren neiti Jansen'in nälkä oli asettumaisillaan ja eron-saanut kasvatus-äiti yhä pitkitti saarnaansa, nousi imettäjä tuoliltaan, otti toisen kauniisti käsivarresta kiinni ja pyörähytti sitä ulos ovesta sanaakaan sanomatta. Raivoisena riensi tämä näin loukattu hra Jansen'in luo.
Hra Jansen, tohtori ja mejerin-hoitaja palasivat sitten yhdessä. Lääkäri oli hyvin hyvillänsä tutkittuansa imettäjän ja lapsen tilaa. Tuon tummanverisen naisen oikeudet vahvistettiin laillisesti ja lapsenhuone järjestettiin näille uusille "eroamattomille". Mejerin-hoitaja uhkasi jättää talon muutto-päivänä, mutta tohtorin leikillinen muistutus että hän vaan pitäisi huolta omasta maidostaan (mejerissä nimittäin), sovitti viimein asiat. Hra Jansen oli tämän keskustelun aikana seisonut erillänsä. Kun olivat lähtemäisillään huoneesta oli hän ikäänkuin vastoin tahtoansa katsellut kehdolle päin.
Tätä kohtaa tohtori pani muistiin.
Aika kului kuin kuluikin kartanossa. Isäntä oli umpimielinen ja outo, mutta teki työtä säännöllisesti ja vanhalla voimallansa jokapäiväisissä toimissa sisällä ja ulkona. Vieraita ei tullut kartanoon, ainoastaan tohtori kävi silloin tällöin ja oli tyytyväinen pienokaisen edistykseen hiljaisen imettäjän hoidossa.
Mutta ihmiset sillä tienoolla rupesivat nurisemaan. Tiettiin ett'ei pienokainen ollut kastettu, ja vaikka semmoinen häiriö sai tapahtua suuressa kaupungissa, jossa tapahtuu niin paljon muutakin häiriötä, niin sitä ei kärsitty maalla, missä kaikki voitiin silmällä pitää, vaikka tiet olisivat olleet kuinka huonot ja talojen välit vielä pitemmät.
Tohtori oli ottanut ollaksensa tämän tyytymättömyyden tulkkina huolimattoman kartanon-omistajan luona — pappi arveli nimittäin ett'ei hän voinut olla oikein puolueetoin tässä asiassa.