— Sinä matkustat pois! huudahti Ellen, astuen askeleen taaksepäin ja silmillään mitaten Henrikiä kiireestä kantapäähän.
— Niin minä lähden, lausui Henrik samalla hiljaisella hajamielisellä tavalla, nähtävästi huomaamatta Ellenin mielen tilaa. Minun täytyy lähteä pois täältä. Tämä viimeinen yö oli minulle liiaksi!
Ellen istui taas ja rupesi uudestaan työhön.
Henrik seisoi ja katseli kuinka palot ja herneet putosivat vatiin. Hän hymyili:
— Sinä olet minua väkevämpi Ellen. Minulle oli tuo tapaus liiaksi.
Minä lähden Skotlantiin.
— Onnea matkalle!
— Onko se kaikki, mitä sinulla on minulle sanottavaa?
— On. Vai tahdotko että vielä sinua kiitänkin? No, kiitokset voin sulle myöskin antaa, ja herneitä myöskin. — Kas tässä, ole niin hyvä, ole niin hyvä!
Ellen sysäsi vatia niin että se kaatui ja laski kädet syliinsä katsomatta Henrikiin.
— Hyvästi sitten!