— Se on mahdotointa. Sillä ei kukaan rohkenisi puhua teistä minulle. On ainoastaan mainittu teidän nimenne niiden juttujen ohessa, joita olette minusta levittäneet!
— Niin, siinä näette että kuitenkin on mainittu halpa nimeni teille! Vaan ei ole huolimista siitä, mitä puhutaan. Paitsi sitä voin minä puhdistaa itseäni kaikista…
—- Se ei ole tarpeen! sanoi Ellen ja nousi. Asia-mies näki että peli olisi kadotettu jos ei hän nyt laskisi valttia ulos. Hän nojautui pöydän yli ja aikoi tarttua Ellenin käteen:
— Olkaamme hyvät ystävät! sanoi hän imartelevalla äänellä ja hymyilevin silmin.
Ellen seisoi hänen edessänsä täydessä mitassaan. Sen käden, jota herra oli tavoittanut, oli Ellen samassa laskenut alas. Toista kohotti hän käskevästi.
— Ulos! huusi hän ja rypisti silmäkulmiansa.
— Olkaamme nyt hyvät jo, sanoi herra tyynesti ja aikoi istuutua jälleen.
Tämä hävyttömyys hämmästytti Elleniä. Hän ei olisi tahtonut mennä liian pitkälle, mutta asian näin ollen oli hän pakoitettu astumaan viimeisenkin askeleen.
— Te arvattavasti ette kuulleet mitä sanoin. Pitääkö minun kertoa se teille? Te menette heti ulos tästä huoneesta taikka väkeni on teitä auttava!
Asiamies hohotti olkapäitänsä ja sysäsi tuolinsa pöydän vierestä. Ellenin silmät seurasivat häntä miekan tavalla askel askeleelta ovelle saakka. Siinä mies pysähtyi. Hänen ylpeytensä oli loukattu, hänen ilkeytensä riensi avuksi.