Hän kulki nopeasti edestakaisin lattialla ja hengitti syvästi. Viimein seisahtui hän ja lausui tytölle:
— Sinä voit pukea päällesi ja ajaa minun kanssani kaupunkiin. Minä tarvitsen pari uutta miestä!
II.
Tämä oli ensi kerta kun Ellen oli isän kanssa ajamassa ja ensimmäinen kerta kun hän läksi kaupunkiin. Tavallisuuden mukaan ei heidän kesken lausuttu monta sanaa. Ellen istui koko pitkän matkan omissa ajatuksissaan seuduista ja kaikesta, mikä heitä kohtasi. Kaupungissa hänen toiveensa pettivät toinen toisensa perästä. Hän havaitsi että maaherra asui kartanossa, jok'ei ollut paljon komeampi kuin päärakennus siellä kotona; kirkontorni ei ylettynytkään taivaasen asti ja hevoset kaupungissakin kävivät neljällä jalalla eivätkä suinkaan olleet niin hyvässä kunnossa kuin maalla.
Hän oli iloinen kun taas istui vaunuissa ja ajettiin kotiapäin. Kuu nousi ja reippaitten hevoisten varjot yhä pitenivät maantiellä; hän katseli isän liikkumatointa varjoa ja omaansa, joka oli alituisessa liikunnossa, katseli kuinka pyörät pyörivät nopeasti ja kilpaa niiden kanssa nuo kahdeksan hevoisjalkaa. Vierto-tie rupesi hänen mielestänsä lainehtimaan ylös-alasin kuin valkoinen nauha; tähän lainehtivaan liikuntoon rupesi pian kangaskin, joka uneksi kuutamossa, ja sitten maat molemmin puolin tietä. Yht'äkkiä hän huomasi että hän itse istui nyykytellen päätään.
— Ethän sinä vaan nuku! kuului isän ääni.
Ellen häpesi ja näki paljon vaivaa pitääkseen silmiä avoimina.
— Parasta on että saat jotakin toimittaaksesi! sanoi isä ja antoi ohjakset Ellenin käsiin, näyttäen samalla kuinka ne oli pidettävät ja kuinka hevosia ajetaan.
Ellen ryhtyi kohta asiaan täydellä toimella. Se seikka, että molemmat hevoset tottelivat pienintäkin nykäystä hänen kädestänsä, että juoksivat nopeammin kuullessansa piiskan läjähdystä, että ylipäätä elävät olennot tottelivat hänen tahtoansa, se oli jotakin aivan uutta ja viehättävää. Paikalla sai hän koko ajamisen taidon päähänsä, ja koska hän ei pelännyt, meni kaikki niinkuin itsestään.
Tultiin sille paikalle, jossa haara-tie poikkesi vierto-tiestä. Siellä hra Jansen tahtoi ottaa ohjakset, mutta Ellen oli jo nostanut piiskaa ja pienellä läjähdyksellä sekä sanoilla: hop Rusko! poikkesi hän haaratielle ja katkaisi kummallisen äänettömyyden. Vaunujen pyörät pyörivät eteenpäin ihan keskellä tuota kapeaa tietä, Ruskot juoksivat lystikkäästi ja hra Jansen nyykkäsi tyytyväisnä päätänsä, hymy huulillaan.