Ellen koetti, kohta kun oli sen huomannut, kaikilla rakkauden ja hellyyden keksimillä keinoilla poistaa tuota varjoa miehensä heikommasta mielestä. Turhaan. Kun ei enää löytynyt mitään, jota hän olisi toivonut, niin ajatuksensa olivat paljon enemmän entisyydessä kuin nykyisyydessä. Unensa oli levotoin. Usein herätti hän vaimonsa yöllä, kun hänellä oli ollut joku paha uni, ja vielä puoli-unessa puhui hän hänelle rangaistuksesta, joka häntä odotti ja joka juuri nyt oli kahta varmemmin häntä kohtaava, sillä nyt hänellä oli jotain, joka häneltä riistää voitiin. Ellen rupesi tuskastumaan Henrikin puolesta, ja huomattuansa tämän tuli Henrik umpimieliseksi ja rupesi miettimään kuinka estäisi rangaistuksen suorastaan kohtaamasta Elleniä. Hän ryhtyi kaikenlaisiin hurjiin koetuksiin. Astui ikäänkuin sattumalta vihaisten härkien tielle tai ratsasti kaihtivilla hevosilla. Vaan hän ei tullut pusketuksi eikä hevosen selästä heitetyksi. Sitten rupesi hän tekemään kaikenlaisia koetuksia kartanon hoidossa. Hyvän ymmärryksensä ja tarkan silmänsä avulla oli hän oppinut paljon Skotlannissa laajennetun maatalo-hoidon suhteen. Nyt teki hän suuria muutoksia talon hoidossa. Hän pani suuria summia uusiin yrityksiin, ottipa lainojakin ja osti uusia suuremmoisia maanviljelyskoneita. Hän tuli yhä rohkeammaksi "laajennuksissaan". Kaikki seudun ymmärtäväiset talolliset ja kartanon-omistajat pudistivat päätään. Henrik ei ollut heitä ymmärtävinänsä; hän oli oikein äkäinen vaimollensakin, kun tämä vastusti näitä yrityksiä. Ja kokeet onnistuivat kun onnistuivatkin. Henrik yhä kiihtyi. Hän pani vetoa suurten kartanoin haltijain kanssa liki-paikoilla; hän pani vetoa oman itsensä kanssa niin sanoaksemme Jehovan pitkämielisyydestä; tai kenties oikeammin tuon leppymättömän vanhan testamentin Jumalan kanssa, joka ainoastaan odotti oikeata hetkeä, lyödäksensä sitten sitä kovemmasti. Vaan kaikki yrityksensä kartanon suhteen onnistuivat. Eräänä unettomana yönä ilmaisi hän vaimollensa tämän hurjamielisyytensä. Vaimonsa vakavuus oli yhtä suuri kuin hänen rakkautensa, ja hän osasi Henrikiä hillitä. Kartanon kukoistus oli silloin korkeimmillaan ja Ellen'iä sekä Henrikiä kadehdittiin ylt'ympärillä.
Ellen oli tuleva äidiksi. Kun synnyttämisen hetki oli tullut, näytti kuin ei kaikki olisi ollut niin kuin olla piti ja tohtori, jota oli lähetetty noutamaan niin nopeasti kuin hevonen jaksoi, otti asian ensin hyvin totisesti.
Henrik seisoi länsipuolisen rakennus-sarjan edessä käsivarret ristissä ja kallella päin kuin vanki, joka tuomiotansa odottaa. Nyt tuli tohtori juosten kuin nuori poika ulos hänen luoksensa ja huusi jo kaukaa: Iloitkaa. Ei se ollut mitään; te olette nyt pulskan pojan isä. Joutukaa sisään; kaikki on hyvin.
Henrik katseli ylös ja tohtori sai suuret silmät nähdessänsä hänen kasvonsa. Hän oli sellaisen väsyneen miehen näköinen, joka on saanut tiedon siitä, että hänellä vielä on pitkä matka kuljettavana.
— Tuhat tulimmaista, ihminen; sanonhan minä teille että kaikki on hyvin. Joutukaa sisään! kuuletteko tuota pientä laulajaa!
Henrik meni sisään kamariin, lankesi polvilleen Ellenin vuoteen viereen ja suuteli hänen kättänsä.
Ellen hymyili ja käski Tiinan näyttää Henrikille hänen poikansa. Henrik kumartui lapsen yli ja kyyneleensä putoelivat sen päälle.
— Voisi melkein luulla että sinä olet sen synnyttänyt nyt, enkä minä! sanoi hänen reipas vaimonsa.
Tiina nauraa hohotti kyyneleet silmissä ja itku kulkussa.
— Voi teitä rakkaita pelkuria kaikki! sanoi Ellen. Kutsukaa tohtoria, hän on ainoa järkevä ihminen täällä!