Kaiken talvea oli hän ollut naimatuumissa. Kestikievarin isäntä ja emäntä olivat häntä kiusanneet; hän oli suuttunut leikillään ja suuttunut todella, oli taas sovittu pois, hän oli näyttänyt tytön valokuvan, joka oli aivan musta kasvoiltaan ja jolla oli kaksi suurta mönjän punaista leukanauhaa, ja jota hän yhtämittaa pyyhki nuttunsa hihalla "saadakseen oikean näön esiin". Ei hän oikeastaan suvainnut tälle valokuvalle naurettavan, mutta oli kuitenkin siksi rehellinen myöntääkseen, "että se oli enemmän neekerin kuin kunniallisen maalaistytön näköinen".

Talven kuluessa oli hän hankkinut itselleen uuden venheen. Se oli tavanmukaisilla menoilla koetettu ja nimeksi sille annettu "Lentokala".

Mutta ristiäispidoissa oli tullut riita. Tuo muuten niin hyväntahtoinen
Björn oli suuttunut siitä, että hänen purttaan ruvettiin kutsumaan
"Kiven purijaksi".

Voimatta selittää yhtä vähän itselleen kuin muille, miksi tuo nimi muka oli niin loukkaava, oli hän siitä kuitenkin suuttunut ja "tehnyt tyhmyyksiä".

Kun pursi oli ristitty, niin oli se ristitty, ja niin oli se aina sitä myöten valmis eikä siinä ollut kenenkään tarvis ruveta sukkeluuksia latelemaan; ja jos kuka tahtoi niitä ladella, niin varokoon nenäänsä, sillä muuten saattaa tapahtua, että heilahtaa j.n.e.

Seuraavana päivänä hän ollen tyytymätön itseensä meni uskottunsa kievarin isännän puheille. Se hänen mieltään kovasti painosti, että hän oli niin huonosti vieraitaan kohdellut.

Kievarin isäntä lohdutteli häntä parhaansa mukaan. Se oli kaikki — sanoi hän — seurausta niistä naimapuuhista. Kun oli semmoisia tuumia pää täynnä, niin ei voinut oikein pysyä tasapainossa, mutta oli mieli joko liiaksi riemuinen tai liiaksi riitainen. Sen hän tiesi omasta kokemuksestaan. Parasta oli tehdä asiasta pikainen päätös.

Björn ei vastannut; mutisi vaan jotain keväästä ja lakanoista ja liinavaatteista. Ja niin lähti hän merelle "Lentokalansa" kanssa.

Se lenti; siitä ei ollut epäilemistäkään. Ei ollut puhettakaan siitä, että pursi olisi ollut kiven purija — sen hän vielä näyttäisi niille irvihampaille!

Ja nyt oli kevät tullut ja nyt "kaikesta siitä liisteristä oli tuleva loppu".