Rauha ja sopu palasivat, maljoja maisteltiin ja lauluja laulettiin.
Ja sitten ruvettiin lähtemään.
Björn oli riemuissaan voitostaan kutsunut koko seurueen, myöskin oikeuden palvelijan, huvipurjehdukselle.
"Hän kyllä heittäisi heidät maihin kalkkipolttimon luona, elleivät tahtoisi lentää kauvemmaksi 'Lentokalan' selässä."
Kutsumus otettiin toistaiseksi vastaan, ett'ei äsken parantuneita haavoja uudelleen auki revittäisi. Mutta kun tultiin ulos "Kullatusta tervakannusta" vaikuttivat raitis ilma, auringon valo, voitto ja sulhasmiehen ajatukset kaikki yhteensä niin voimakkaasti Björniin, että hän yhtäkkiä tarttui Tiinaa vyötäisiin ja vannoi tahtovansa tanssia hänen kanssaan hampurin polskaa, ja huolimatta morsiamen itsepintaisista vastaponnistuksista pani hän todellakin ohikulkevien suureksi hämmästykseksi ja riemuksi tuumansa toimeen.
Sen tehtyään päästi hän Tiinan ja tarttui oikeuden palvelijaan, jonka täytyi tehdä hänen kanssaan laukkavuoro katua pitkin. Mutta silloin selitti oikeuden palvelija, että tämä oli jo "hävytöntä", riuhtasihe irti ja poistui niin punaisena kuin kuninkaallinen vaunukuski, vetäen vielä ravintolan pitäjänkin mennessään.
Seuraavaan katukulmaan oli naulattu ilmoitus suuresta eläinten näyttelystä, johon oli kuvattu elefantteja, apinoita ja karhuja. Etenkin nämä viimemainitut herättivät sulhasen huomiota; hän sanoi tahtovansa mennä katsomaan kaimojaan ja häävieraiden oli täysi työ saadessa hänet järkiinsä.
Mutta tästä syntynyttä väittelyä oli kokoontunut koko joukko väkeä kuulemaan. Seurattiin suurella uteliaisuudella kookkaan kalastajan vilkasta puhetta ja kun hän nyt yleisön vilpittömäksi iloksi esitti kohtauksia karhujen elämästä, niin lähtivät loput kutsuvieraista käpälämäkeen, samalla kuin osa kuokkavieraita seurasi Björniä, Tiinaa ja Nielsiä hyvän matkaa Toldbodeniin.
Kas niin, Björn, ei hyvää liiaksi! rauhoitteli häntä Niels, kun näki poliisinkin jo liittyneen hääsaattoon.
Enkö saisi pitää hauskaa omissa häissäni? kysyi aina hyväluontoinen
Björn ja katseli ilosta loistaen ympärilleen.