"Varma olen! vastasin minä.
"Ja sitten menivät kaikki kokouksen pitäjät tiehensä. He eivät uskaltaneet olla minua lähellä; ja siitä illasta alkaen pitivät he minua ilmeisenä noitana.
"Se nyt oli muuten hyvin luonnollista noitumista. Sillä minä olin edellisenä päivänä löytänyt muutamia omista verkoistani, jotka selvästi oli leikattu poijusta irti veitsellä, ajelehtimassa kalamatalikolla ruotsalaisessa nuorassa, jonka kohossa oli rosvon nimi.
"Mutta siitä en tietysti virkkanut muille mitään.
"Asiassa ei saatu mitään aikaan. Björn sai kyllä kirjoituksen teetetyksi ja lähetti sen oikeusministerille, mutta liekö ollut oikein kartoitettu, koska emme siitä kuulleet hiiskahdustakaan. Vai olisiko ministeri sen hukannut taikka ei osannut hänen sihteerinsä lukea Björnin karhun käpäliä. Eihän siis voi moittia heitä siitä, että antoivat sen ajelehtia niinkuin ne verkotkin, joiden tähden oli valitettu.
"Se vaan on varmaa, että nyt se heidän Cimbrianuksensa vasta oikein isoksi äityi. Ei kukaan tahtonut olla missään tekemisissä minun kanssani, ja kuitenkin kiertelivät he minun ympärilläni, ja jos sanon totuuden, niin alkoi minua jo suututtaa koko tämä hassu juttu. Sillä jos minä nyt olisin väittänyt sen valheeksi ja pilanteoksi, niin eivät he olisi uskoneet minua, enkähän minä voinut sanoa sitä todeksikaan; sillä ei kai sitä nyt ole koskaan ollut semmoista kirjaa, enkä ainakaan minä ole sitä nähnyt. Vai mitä te siitä arvelette?"…
Anders Andersen tarkasteli minua syrjäsilmällä, ollen puoleksi veitikkamainen, puoleksi välinpitämätön. Näytti minusta kuitenkin siltä, että hänen kasvonsa tällä kertaa olivat tavallista totisemmat ja teki hän minuun yleensä sen vaikutuksen kuin olisi hän ollut pulassa, tuo kunnon mies.
Kuuluisuus saattaa välistä olla aika kiusallista laatua.
En vastannut mitään, tein vaan merkin, että hän jatkaisi.
Hän jatkoi, nähtävästi vähän pettyneenä siitä, ett'ei saanut apua: