Heitto oli niin voimakas, että koira lensi suoraan yöpaidassa lepäävän miehen rinnan päälle.
"Peto" kohosi taas jaloilleen, tuijotti hetken aikaa allaan olevaan ruumiisen, hyppäsi sitten maahan, ja alkoi kamalasti ulvoen juosta edestakaisin tuvan edustalla, niinkuin yhtäkkiä olisi saanut raivotaudin.
Vähitellen rauhoittui se, lähestyi paaria, nuuski penkkiä, kohosi takajaloilleen, nuuski makaavaa ja puhkesi viimein kovaan, läpitunkevaan ulinaan.
Sen voisi ehkä tulkita näin:
Minä en nyt mitenkään pääse tästä selville. Sen kyllä huomaan, että hän ei ole kuollut. Mutta tulkaa ainakin minua auttamaan — sama se, vaikka saankin jälestäpäin selkääni!
Harmonikan soittaja oli vetäynyt syrjään ja seisoi nyt hänkin aidan takana muiden kanssa.
Silloin aukeni ovi, Hanna tuli ulos lyhythihainen paita päällään, käsivarret paljaina, lyhyt säkkikankaasta tehty hame lanteilla, jalassa mustat villasukat ja puukengät; kädessä oli hänellä pesinkarttu.
Oletko se sinä, sen…? huusi hän eikä malttanut katsoa eteensä, vaan seisoi siinä käsi ojona niinkuin loukatun kotilieden kostonhimoinen hengetär valmiina lukemaan tuomiotaan onnettoman yli.
Voi, Herra Jumala varjelkoon!
Karttu putosi hänen kädestään ja sanatonna tuijotti hän eteensä.