Björn kävi häntä puhuttelemaan.
Pidä suusi, Jens, ja kiitä Jumalaasi, jos tämä löyly on ollut hyväksi. Niin perinpohjaisesti et vielä varmaankaan ole ennen saanut takkiisi ja ell'ei tämä nyt auta, niin taitaa olla parasta, että hiivaamme sinut mereen heti paikalla.
Se olisi oikein sinulle! vahvistivat kaikki muutkin.
Jens töllisteli ympärilleen. Viina oli melkein kokonaan haihtunut peitottaessa. Hölmistyksissään, pahasti piestynä, läpimärkänä ja polttavista kivuista huolimatta vilusta väristen tunsi hän kenties ensi kerran elämässään, mikä nöyryytys on miehelle saada ruumiillista kuritusta naiselta vieraiden ihmisten läsnä ollessa.
Kaikellaisia monimutkaisia ajatuksia kipenöitsi ilmoille noista ennen niin unteloista, raukeista silmistä. Hän katseli toisesta toiseen. Ne nauroivat ja vetäytyivät kujeillen takaisin ikäänkuin olisivat häntä pelänneet. Hän ymmärsi ivan; hän kumartui maahan, tarttui pulloa kaulaan, ja raivoten kivuista ja nöyryytyksestä, ja uskaltamatta käydä ihmisten kimppuun, musersi hän pullon koiran otsaa vasten, kun tämä häntäänsä heilutellen häntä lähestyi.
Koira lyykähti kokoon, ojensi jalkansa, potki vähän eikä sitten enää liikahtanut.
Se olisi saanut olla tekemättä! virkkoi Björn.
Jens tuijotti koiraansa. Sitten parkasi hän pahasti ja iski nyrkit silmiinsä.
Voi minua kurjaa, voi minua kurjaa!
Kaikki vetäytyivät äänettöminä syrjään ja jättivät hänet yöpaita yllään istumaan penkille murhatun ystävänsä viereen.