Mutta kun Ole Yvesen alotti, niin lakkasivat muut, ja joku kysyi:
Mitä se oli, Ole?
Olisit kuunnellut, niin nyt tietäisit. Mutta onko sinulla tupakkaa kukkarossasi?
Saas tästä!
Ole sai kukkaron ja täytti piippunsa. Sitten alkoi hän alusta.
Puhuin siitä meren hylystä. Siitä on, näetkö, monta vuotta jo kulunut, ainakin kolmekymmentä, ja siihen aikaan oli meren pohja turskia täynnä. Nyt saattaa vetää kaksi, kolmesataa syltää eikä saa päätäkään. Mutta silloin oli meren pohja turskia täynnä. Olin kalassa Jens Spiltin ja Hans Nedenernin kanssa, sen, joka sitten hukkui Ameriikan matkalla. Jens ja minä seisoimme perässä ja vedimme siimaa venheesen ja Hans istui keskellä venettä airoissa. Olimme jo saaneet useita kymmeniä turskia, kun siima yht'äkkiä tarttuu kiinni eikä nouse.
Ka, vedä, vedä! sanon minä.
Se on raskas, sanoi Jens. Mitä se mahtanee olla?
Vedä vaan, sanon minä, niin saat tietää.
Hän vetää ja minä laittelen vasua, johon koukut pannaan, sillä minä luulin, että sieltä nyt nousee hyvin suuri turska.