Semmoinen turilas! sanoo Jens, joka oli totellut ja vetänyt.

Käännän päätäni ja katson veteen.

Ensin nousee sieltä käsi, sitten rinta ja vähän parrakasta leukaa. Mutta sitten pullahtavat rinta ja parta piiloon, sillä toinen koukku oli tarttunut vähän alemma housun kaulukseen ja sitten kolahtaa kengän korko venheen laitaan.

Minne se nyt hävisi? huutaa Jens, joka oli hellittänyt nuoraa.

Minä käskin taas vetämään. Ja sitten nousee se toisen kerran pitkänä ja kankeana ja seisoo melkein pystyssä.

Päästä menemään! huusi Hans.

Päästänkö? kysyi Jens.

Tarkastelen ruumista ja tarkastelen venhettä ja sanon sitten:

Onhan tuo kuitenkin ihminen!

No, me vedämme siis nuorasta ja saamme hänet keikautetuksi laidan päälle. Kauheasti siitä vettä lähti ja oli sitä vähän vaikea pidellä, kun oli selästään veltto, niinkuin kuollut kala; mutta me saimme istutetuksi hänet venheesen, selkä kokkaa vasten ja kasvot maihin päin.