Sittenhän saatamme taas nukkua! sanoi hän ja laskeutui toiselle kylelleen.
Katselin Hansia. Hän oli säikähtänyt yhtä paljon kuin minäkin. Hän poistui ja panihe Jensin viereen mitään virkkamatta. Ja kun minä nyt asettelin tervavaatetta takaisin ruumiin päälle, niin paistoi kuu häntä suoraan silmiin, niinkuin aurinko oli päivällä paistanut, ja aivan oli niin kuin olisi hän katsonut minuun ja sanonut: sinä sen ruumisrosvo!
Minun tuli oikein paha ollakseni. Sillä en minä ollut koskaan elämässäni aikonut anastaa mitään toiselta ihmiseltä enkä ole sitä jälkeenpäinkään tehnyt. Mutta tämähän oli eri asia. Sillä kun oikein ajattelin, niin eihän hän tarvinnut saappaitaan mihinkään.
Mutta oli miten oli, minä kumarruin häntä kohden ja sanoin:
Anteeksi, toveri, eläkä muistele sitä, mitä äsken ajattelin! Pidä sinä vaan saappaasi ja hyvää yötä nyt! Jos turskan saalis on hyvä tänä vuonna, niin jää siitä ehkä siksi tähdettä, että saan uudet saappaat tarvitsematta varastaa vanhoja kuolleelta toverilta!
Ja sitten panin minä tervavaatteen hänen päälleen ja — en tiedä, mutta siltä se vaan tuntui, — minusta tuntui siltä kuin hän nyt lepäisi rauhallisemmin, kun sai pitää omansa. Me tahdomme kukin kernaasti pitää omamme!
Kun vahtivuoroni oli lopussa, menin minä herättämään Jensiä.
Entä saappaat? kysyi hän.
Minkä Jumala on yhteen sovittanut, sitä ei pidä ihminen erottaman, sanoin minä. Ja minä luulen, että se sattui, sillä sinä yönä ei kadonnut mitään saappaita, ja aamulla tuli väkeä rantaan ja sitten oli se myöhäistä.
Kontrollööri tuli myöskin ja me jätimme hänelle aseemme, joiden kanssa oikein komeasti äkseerasimme auringon valossa.