Onko mitään tapahtunut vahdissa? kysyi hän.
Ei minkähän näköistä! vastasin minä kaikkien meidän kolmen puolesta.
Mutta Hans ja minä katsahdimme toisiimme ja painoimme kielen poskea vasten ja siristimme toista silmää, ja sitten aivastin minä ja Hans sanoi: terveydeksi!
- Puolen päivän aikaan tulivat herrat vaunulla ajaen. Niitä oli nimismies ja kirjuri ja pari muuta herraa. Heistä voi nähdä, että olivat syöneet hyvän aamiaisen; s.o. nimismies ja herrat — kirjuri ei.
He tulivat luoksemme rantaan ja nimismies osoitti meitä sormellaan ja sanoi, että me olimme kalastajia. Toinen herroista pisti sormensa liivin taskuun ja minä jo luulin, että se antaa meille markan, mutta sen sijaan kaivoi hän sieltä kellonlasin, jonka pisti silmäänsä ja tuijotti meihin ja ilmoitti toiselle herralle, että me olimme kalastajia.
Sitten alkaa nimismies kysellä ja tutkia ja koko ajan selittää hän kaikki noille kahdelle herralle, jotka varmaankin olivat hänen vieraitaan, hyvin korkeita vieraita. Luulin ensin heitä ulkomaalaisiksi, koska heille piti kaikki noin selittää; mutta kun he puhuivat tanskankieltä, tätä samaa mitä me muutkin, niin päättelin minä, etteivät he olleet koskaan ennen elämässään kalastajia nähneet.
Kerroin heille koko jutun, missä ja miten olimme hänet löytäneet. Ja sitten oli hän tutkittava.
Tätä kutsuvat nämä täällä "merenhylyksi", selitti nimismies; ja sitten kirjoitti toinen herroista jotakin kirjaan, niin että minä luulen, että sillä lienee ollut huono muisti.
Käänsimme nurin kaikki hänen taskunsa; mutta emme löytäneet muuta kuin nahkakukkaron, joka oli hauras ja märkä, että käsiin hajosi. Annoin sen sisällön nimismiehelle, joka oli vetänyt hansikkaat käsiinsä, ja hänen kirjurinsa kirjoitti ylös.
Siinä oli saksalainen pankin seteli, jonka nimismies arvosteli seitsemäksi tanskan taaleriksi. Sitten oli siellä palanen englanninkielellä kirjoitettua kirjettä, jossa ei nimismiehen ymmärtäen ollut mitään ajatusta, ja sitten oli muutamia uusia hollantilaisia kuparirahoja.