Se ei ollut paljon! sanoi nimismies ja eikähän mies siinä ollut ihan vaarassakaan. Sitten puheli hän jotain kontrollöörin kanssa, hautaamisesta taisivat puhua; ja sitten nousivat vaunuihinsa ja ajoivat tiehensä.
Iltapäivällä haudattiin hukkunut vähän matkaa länteen päin kylästä. Meitä oli koko joukko kalastajia siinä saapuvilla. Pappi heitti kolme lapiollista multaa hänen päälleen ja kaikki me paljastimme päämme ja katsoimme eteemme maahan emmekä mitään nähneet. Ja kun seisoin siinä noin, niin tulin ajatelleeksi, että olipa oikein onni, että hän oli saanut viedä saappaansa mennessään, vaikk'ei hän nyt olisi tarpeen vuoksi tarvinnutkaan.
Sitten meni pappi; mutta me jäimme seisomaan ja kaikki ajattelimme me sitä samaa, että oli oikeastaan hyvin surullista, ett'ei tuollainen haaksirikkoon joutunut merimies parka saisi kuulla muutamia helliä sanoja haudallaan. Ja Jens, joka seisoi vierelläni alkoi katsella ympärilleen ja kohennella housujensa kaulusta, ja kun minä ymmärsin, mikä häntä vaivasi, niin nykäsin minä häntä kylkeen ja sanoin: tartu peräsimeen!
Silloin astui hän askeleen eteenpäin ja hattu kourassa puhui hän näinikään:
Kuulkaahan, toverit! Saattaahan olla, että tämä ei käy, mutta käyköön tai ei, minä sanon, mitä mielessäni kytee. Minusta on vaan niin kuin hänen, joka tässä nyt lepää, pitäisi saada jäähyväissana niiltä, jotka ovat hänet satamaan hinanneet, sekä niiltä, jotka ovat nähneet hänen viimeisen sijansa. Talonpoika tallustelee kaiken ikänsä ja katselee sitä sänkyä, jossa henkensä kerran heittää. Kalastaja ja merimies ei voi koskaan tietää, missä hän viimeiseen lepoonsa laskee. Ei kukaan tiedä, mistä hän on tullut, joka nyt on tähän ajautunut, mutta sentähden on meidän muistettava häntä toverillisella mielellä; ehkäpä myöskin puuristillä eli takeetilla, johon voimme rahat rovoistamme koota. Ja jos minä tai Hans tai Ole tai Pehr tai kuka hyvänsä meistä joudumme vaaraan ja ajaudumme vieraille rannoille, niin toivomme, että kalastajat ja merimiehet tekevät meidän kanssamme samoin kuin me nyt teemme hänen kanssaan — vaikkemme tunne häntä emmekä tiedä, kuka hän on, eikä kukaan meitä siitä osaa kiittää. Mutta niin olkoon tapana kalastajain kesken. Ja sentähden: Jumala olkoon hänen kanssaan!
Amen! sanoi luotsivanhin ja me kaikki muutkin.
Niin hänet haudattiin. Ja Jensin kävi aina hyvin; mutta seuraavana vuonnahan se Hans hukkui Ameriikan matkallaan, jonne oli lähtenyt matruusina. Ja minä sain semmoisen kovan säilöstäjän, joka on minua siitä päivin vaivannut. Mutta usein olen minä ajatellut hukkunutta ja hänen saappaitaan.
Laivakorput.
Painakaa puuta! sanoi hän minulle. Ja minä katselin tuolia istuakseni. Mutta en löytänyt. Ne harvat tuolit, joita oli olemassa, olivat lasten hallussa, joita oli neljä tai viisi kiheräpäistä poikaa. Ne leikkivät nyt parhaallaan englantilaista panssarilaivastoa.
Tulliapulainen tarttui suurimpaan laivaan, puhdisti sen kannen pumpulinenäliinalla ja työnsi eteeni uudistamalla pyyntönsä. Minä istuuduin.