Ilma oli sinisen harmaa alhaalla taivaan rannassa; sitten tuli mustempi pilviryhmä, sitten valkeita paikkoja ja harmaata keskitaivaalla.
Tuuli puhalsi maalta päin eikä ollut aaltoja; ainoastaan maininki tuntui; veden väri oli viheriä karien sisällä, sitten muuttui se likaisen sinipunervaksi, edempänä oli se harmaata ja tummanjuovikasta ja kauvimpana oli se aivan mustaa, täynnä valkeita pilkkuja. Ne muutamat venheet, jotka olivat ulkona, olivat pienentäneet purjeitaan enemmän tai vähemmän kantavuutensa ja lastinsa laadun mukaan. Matkan pituuden vuoksi näytti siltä kuin ne olisivat liukuneet aivan rauhallisesti rauhallista pintaa pitkin.
Räätäli pysähtyi ja katseli vettä pitkin.
No, Jumalan kiitos, eihän tuo näytä aivan pahalta!
Siitä huolimatta täytyi hänen joka hetki tarttua hattuunsa.
Sillä tuulen puuskat olivat voimakkaat täällä ulkona.
Tuleeko tuo hattu mukaan? kysyi Björn, joka oli hypännyt kannelle ja järjesteli nuoria.
Mukaanhan sen olisi tarkoitus tulla! vakuutti räätäli.
Sama minulle on! Tömähdä nyt venheesen, räätäli, mutta ojenna minulle ensin myttysi! Mitä hittoja, sehän on märkä!
Onhan se vähän kastunut. Tässä on majakkamestarin häähousut ja liivit; mutta minä toivon niiden kuivavan, ennenkun tulemme perille; samoinkuin vesirinkiläinkin!