Kai ne kuivavat, vastasi Björn, jos eivät kastu vielä enemmän. Se näkyy kiihtyvän!
Kuka? kysyi räätäli ja katseli ympärilleen. Tuleeko tänne vielä muita?
Minä en näe ketään!
Mitä sanot? murisi karhu ja pani kätensä torvelle korvan eteen. Tuuli kiihtyy! sanoin minä. Mutta kunhan ei vaan kampea pohjoisempaan, niin ei ole hätää. Ja sentähden täytyy meidän joutua. Onko rossi selvillä, Niels?
Niels ei vastannut; hän oli niinkuin ei olisi kuullut, mutta Björn ei siitä välittänyt. Veli oli ollut "kummallinen" viime aikoina. Hänen vaimonsa oli kuollut äskettäin. Mutta venheessä kuulee kyllä kaiken, mitä tapahtuu ja sanotaan. Ja Björn luotti veljeensä niinkuin itseensä.
Heitä irti sitten! huusi hän. Vedä yläpuomin nuoraa ja pane kiinni! Anna kokkapurjeen olla, kunnes olemme peräyneet. Kas niin! nosta nyt kokkapurje, pian! muuten nousemme tuuleen. Emme saa kadottaa kynnen vertaakaan; matka tulee muutenkin pitkä, ell'en erehdy. Onko kokkapurje kiinni? Hyvä! Anna sen olla kiinni tuulen puolella, kunnes olemme kääntyneet. Kas niin! ann' mennä! Nosta yläpuomi! Räätäli, auta sinäkin, vaan elä litistä peukaloasi, tuuli on navakka!
Se oli tuo yksi Björnin tunnetuita temppuja hänen pyrkiessään sillasta väljälle vedelle karien välitse. Sitä katselivat maista sekä nuo pienet kravun pyytäjät että suuremmat turskan pyytäjät ja yksimielisesti tunnustettiin se hyväksi.
Hän heitätti rossin irti juuri oikeaan aikaan, kun venhe oli asettunut varmaan kulmaan siltaa vasten. Sitten antoi hän venheen peräytyä, kunnes oli vettä juuri riittävästi peräsimen alla. Sitten nostatti hän ylös puolen isoa purjetta, niin että yläpuomi eli kaheli riippui alas, ja kohta kun vene sen voimasta oli alkanut liukua eteenpäin, antoi hän nostaa etupurjeen ja kiinnittää sen tuulen puolelle, jolla hän esti venheen nousemasta tuulta vasten. Itse hoiti hän peräsintä ja piti aina valmiina yhden suurista airoista voidakseen tarpeen tullessa sen avulla määrätä venheen liikkeet; sitten nostatti hän ylös koko isopurjeen, päästi kokkapurjeen menemään toiselle puolelle ja sillä tavoin mennä suhahti hän laiturin pään ohi melkein sitä hipaisten ja asetti kokan niin paljon pohjoista kohden kuin mahdollista.
Se oli temppu, johon tarvittiin täsmällisyyttä ja nopeutta venheen miehistön puolelta. Miehistönä oli veli Niels yksin — räätäliä ei otettu lukuun.
Mutta tänään oli pieni ryppy Björnin otsassa. Tuo tavanmukainen täsmällisyys ei ollut tällä kertaa tarpeeksi suuri.
Saisit liikkua vähän ravakammin, Niels! huusi hän. Sitä vaille, ett'emme töytänneet pollariin; ja sitten olisivat nauraneet meille tuolla maissa — venheestä puhumattakaan! Se olisi tuskin kestänyt sitä iskua!